Uusin äsken työnhaun. Yritin samalla kysellä joko minun tilanteestani olisi tehty päätös, nimittäin pieni mahdollisuus olisi että voisin jo saada työmarkkinatukea vaikka periaatteessa minulla on velvollisuus hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Tuon velvollisuuden täyttäminen merkitsisi meidän tilanteessame koko perheen hidasta ja tuskallista kuolemaa. Kotihoidontuista ja lapsilisistä tulee yhteensä n. 900e, sillä maksamme vuokran, ruuan ja vaatteet. Opintotukea saisin alle 250e/kk. En aikoinani mitenkään loistanut matematiikassa mutta sen verran ymmärrän, että eläminen tuolla summalla ei yksinkertaisesti ole mahdollista.

Tämä pieni mahdollisuus on täysin riippuvainen erään lautakunnan päätöksestä. Eilisessä kokouksessa he eivät olleet asiaani käsitelleet, seuraava on kahden viikon päästä. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta vaikeaa se on. Välillä nousee kylmä hiki pintaan, välillä itkettää, välillä oksettaa. Olen koko ajan kauhean väsynyt ja pahantuulinen. Esikoinen tarvitsee uudet talvitamineet, keskimmäinen kengät, nuorimmainen ilmeisesti ainakin kinttaat ja lakin. Olen laittanut myynti-ilmoituksia lasten vaatteista ja tavaroista, mutta toistaiseksi olen tienannut niistä vain 18e.

Mies on onneksi saanut peräti kolme työhaastattelua sen jälkeen, kun jätti CV:stä ja työhakemuksista perhesuhteiden esittelyn pois. Tämä viikon kestävä homma ei todellakaan ole kannattava, mutta kaksi tällä viikolla olevaa haastattelua ovat hyvin lupaavia. Minä olen edelleen varasijalla siihen työkkärin koulutukseen, jonka ajalta saisin täyttä työmarkkinatukea. Tuntuu pahalta toivoa onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä vieraille ihmisille, mutta toivon kuitenkin. Ja mitäpä jos minä pääsenkin siihen koulutukseen ja mies saa hyvän työpaikan? Lapsia emme ainakaan voi hoitoon laittaa, kotihoidontukien miinustus kirpaisisi liian paljon. Kumpi olisi tärkeämpää, minun koulutukseni vai miehen parempi palkka?