Esikoisella on nyt tynkäsyysloma, ja sain iltapäivällä mahti-idean: nyt esikoisen kanssa laatuaikaa ja elokuviin! Esikoisen, joka kerran kysyi murheellinen ilme kasvoillaan että ihanko totta vieroitin hänet jo kaksivuotiaana. Oikeasti vieroitin siis yksivuotiaana, pienempänä kuin kuopuksemme nyt. Voi sitä puhtaan surun määrää tuon lapsiraukan kasvoilla kun hän sen oivalsi. Minkäs tuolle enää mahtaa, ei minulla silloin ollut tätä tietämystä, mutta näköjään se kuitenkin jossain pohjilla kaivelee.

Elokuvissa oli ihanaa. Lunastimme liput ja kävimme Aprillissa ostamassa taikatempputarvikkeita, sitten käväisimme vielä hakemassa Aholaidan konkurssimyynnistä naurettavan halpoja jouluvaloja. Esikoinen ei olisi halunnut enää ostaa karkkia ja mehua. Voitte kuvitella miten hämmentynyt olin, ja kysyinkin syytä sellaiseen luonnottomuuteen. Esikoinen mutisi tuskastuneena, että "sulta on mennyt jo kauheasti rahaa". Olisin voinut mätkäistä itseäni metrisellä, muikean limaisella taimenella, niin paljon harmitti lasten kuullen käydyt rahakeskustelut. Tyydyin kuitenkin taputtamaan esikoisen pehmoista poskea ja vannoin että iskän töissäkäynnin takia meillä on nyt tähän varaa, oikein hyvinkin.

Sosiaalipummeista ja veitsen viuhunnasta lisää toisella kertaa, mies on laittanut nuoremmat lapset nukkumaan ja livahti juuri suihkuun. Ajattelin mennä seuraksi ja tehdä selväksi mitä mieltä minä olen sellaisista miehistä, jotka hoitavat lapsiaan ja huusholliaan ja päästävät vaimonsa hurvittelemaan.