Hetken aikaa oli ihanaa kuvitella, että minullakin voisi olla elämää kotiseinien ulkopuolella. Oli mukavaa käydä elokuvissa ja bändien keikoilla (ihan oikeasti, kävin minä muutakin katsomassa kuin Sydän, sydäntä!). Nyt ei kyllä tämän rahatilanteen takia auta muu kuin viikata se uusi minä siististi laatikkoon ja työntää se kaapin perälle odottamaan aikaa parempaa. Vielä käyn maanantaina katsomassa vimpan kerran Sydän, sydäntä, siihen loppuu rilluttelu. Keväällä pitäisi taas olla sen verran irtonaista rahaa, että pystyy huvittelemaankin. Jipii.

Onneksi nyt jaksaa taas kuunnella musiikkia kotona. Ennen Sydäri-innostusta en halunnut pitää edes radiota auki, kaikki musiikki ärsytti. En edes muista missä vaiheessa se sellaiseksi nyrjähti, ehkä jo esikoisen syntyessä 8,5 vuotta sitten. Nyt olen kuunnellut paria ihan uutta bändiä ja löytänyt uudestaan pari vanhaa. Queenin A night at the Opera on julkaistu uudelleen, ja minä kaivoin esille sen vanhan kaverilta nauhoitetun kasetin. Prophet's song on näköjään edelleen yhtä hyvä kuin muistelin. Aikoinani 12-13 -vuotiaana sain kavereilta sellaisia Iltalypsyn maitotyttökatseita kun soitin heille sitä ja kehuin sitä maasta taivaisiin - ja samoja katseita saan kyllä nykyäänkin musiikkimakuni johdosta.

Olisi mielenkiintoista tietää jo nyt mitä musiikkia nämä lapset aikuisena kuuntelevat. Meillä soi nykyään melkein aina jokin, Sydän, sydämen lisäksi minä kuuntelen Gjallarhornia ja kaikensorttista punkkia, mies Bob Marleytä ja Trio Niskalukausta. Lapsille soitetaan Mikko Perkoilaa ja Fröbelin palikoita. Smurffien pirullinen cd saisi kyllä särkyä, kiitos vain, joulupukki.