Tätäkö tämä elämä on? Että toisaalta vietti juuri mukavimman syntymäpäivän ikinä, on ritionnellinen miehestä ja lapsista ja sinut sukulaisten ja oman kehonsa kanssa, ja toisaalta sitten tietää että elämästä ei tule mitään, että parin viikon päästä alkaa nääntyminen ja nälkä jota kestää todennäköisesti ainakin kesään. Mitenhän tässä suunsa asettelisi.

Kävin alkuviikosta Kelassa. Karenssi työmarkkinatukea varten päättyy 21.12, ja elättelin mukavaa, lämpöistä tunnetta siitä että jo tammikuussa saataisiin vähän enemmän rahaa. Joku vihjaisi mahdollisuudesta hakea leikkauksen takia jotain sairaslomakorvaustakin, olo oli varma ja lämmin vaikka räntä roiskui ja tuuli tuli vaivatta takista läpi. Ette kyllä usko, mutta aikaisemmassa myrskyssä kaatunut, toista puuta vasten nojalleen jäänyt puunrunko rysähti hyvin lähelle minua matkallani keskustaa kohti. Olisi pitänyt tajuta että se oli enne.

Tekisi mieli jotenkin haukkua sitä virkailijaa, mutta hän oli kyllä hyvin ystävällinen. Selvisi, etten saa leikkauksen takia mitään korvausta, koska sairasloma kesti alle kymmenen arkipäivää. Työmarkkinatukea saan todennäköisesti vasta maaliskuun alussa, eikä virkailija suostunut sanomaan minkäänlaista päivämäärää eikä summaakaan, joten on siis hieman kyseenalaista saanko sittenkään yhtään mitään. Ilmottauduin siis työttömäksi heinäkuussa, ja karenssihan kestää 5kk. Minun laskujeni mukaan jossain vaiheessa on virhe, mutta eihän sillä ole mitään väliä.

Yritin kysellä siitä asumistuen liikamaksun takaisinperinnästä, mutta siitä voin odotella päätöstä aikaisintaan kahden viikon päästä. Selvitin kyllä että tarvitsemme tiedon mahdollisimman pian, koska se vaikuttaa niin olennaisesti jouluvalmisteluihimme, mutta eihän silläkään ole mitään väliä. Virkailija rauhoitteli että sitä voi kyllä maksaa takaisin vaikka kahdenkympin erissä, mutta kun sitä kaksikymppistäkään ei ole ylimääräisenä. Todennäköisesti se mahdollisesti joskus maksettava työmarkkinatuki siis menee parilta, kolmelta ensimmäiseltä mahdolliselta kuukaudelta kokonaan siihen, ja sittenpä voinkin jo juhlia työttömäksi ilmottautumiseni vuosipäivää.

Tuoreimman Yliopisto-lehden pääkirjoituksessa taidettiin mainita, että koskaan aiemmin ei ole ollut sukupolvea, jolle yksi väärä päätös elämässä on voinut olla kohtalokas. Että yhden väärän käännöksen jälkeen vastassa onkin umpikuja, eikä ympäri voi kääntyä.