Ystäväpiiriin kuuluu hepreaa äidinkielenään puhuva ihminen. Hänen kanssaan tuli puheeksi, että Israelissa on sanaleikkiin perustuva sanonta, jonka mukaan kipu on kuin isä. Se kasvattaa ja ohjaa, vaikka sen tarkoitusta ei usein huomaa kuin vasta jälkeenpäin. Toisaalla taas uuspakanaystävät sanovat, että kaikki pysyy kyllä tasapainossa, vastoinkäymistä seuraa aina hyvä onni jossain muussa asiassa. 'Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin' taitaa olla tuttu sanonta kaikille.

Missä, oi missä viipyy meidän onni? Vai sen yhden hyvinsujuneen työhaastattelun ansiostako sain tämän huimauksen (vieläkin kieputtaa, vähemmän jo onneksi), keskimmäinen särki isänsä silmälasit ja miehen työpaikalla aloittelee vatsatauti kierrostaan? Mitä tästä vielä puuttuu? Tulipalo? Tsunami? Pyrstötähti?

 

(No niin, tulihan se rutinapostaus sieltä.)

 

[Muoks. Meille ei tule lämmintä vettä.]

[Muoks.2 Äiti soitti. Isä on jäänyt auton alle ja on nyt sairaalassa :-O ]