Tämä blogi saattaa joutua hetkeksi telakalle. En vielä tiedä millä summalla tässä tullaan kuukausittain kitkuttelemaan, mutta luultavaa on, että saatetaan päästä yli tonnille. Minä käyn allekirjoittamassa työsopimuksen heti mummulareissun jälkeen, kuudes päivä helmikuuta. Työn määrää ei uskallettu kiveen kirjoittaa, mutta harjoitteluviikon jälkeen todennäköisimmin 2-3 työvuoroa viikossa. Täysipäiväiseksi olisivat ottaneet minut heti, mutta idealistisena ihmisenä torjuin tarjouksen.

Päätöstämme hoitaa lapset kotona miehen opiskelusta ja minun alkavasta työssäkäynnistäni huolimatta on sekä kritisoitu että kiitelty yllättäviltä tahoilta. Samassa jamassa olevat tuntuvat ymmärtävän ja ehkä kunnioittavankin sitä, etten heti lähde tavoittelemaan maksimaalista palkkapussin kokoa, vaan asetan lapset ja perheen edelleen etusijalle. Olin varsin iloisesti yllättynyt, että työhönottajakin tuntui ajattelevan niin. Olisikohan muuten miesvirkailija suhtautunut samoin, vai raakannut minut pois heti haastattelussa? Nyt siis aloitan osapäiväisenä, ja muutaman kuukauden kuluttua tulen todennäköisesti siirtymään täysipäiväiseksi. Muutama kuukausi varsinkin nuorimmaisen elämässä tekee paljon mahdollista päiväkodissa aloittamista ajatellen.

Päätöksen kritisoijat, pääasissa sukulaistädit joiden omien lasten vauva-ajasta on jo kauan, taas olettavat että alan kohdella lapsiani kuin lihakimpaleita nyt kun minulla on vihdoin mahdollisuus "oikeaan" ja "arvokkaaseen" ja "tuottavaan" työhön. Että kyllä ne lapset voivat ihan hyvin olla päiväkodissa kymmenen tuntia vuorokaudessa, onhan hoitajilla työhön koulutus. Tuommoiset näkökannat eivät sinänsä ole yllätys tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa uusien kansalaisten synnyttämisestä ja hoitamisesta niin hyvin kuin suinkin osaa, lähinnä rangaistaan. (Korjaan: jossa todella rangaistaan. Voiko minimiäitiyspäivärahan pienuutta verratessa työttömyystukeen, jota sitäkin pidetään naurettavan pienenä, ajatella mitään muuta kuin että kyseessä on rangaistus?) Kotityö on kuitenkin aidosti tärkeää ja laadukasta työtä. Hoitamalla lapseni kotona olen säästänyt ainakin asuinkunnalle suuria summia, sillä päivähoidon todelliset kustannukset ovat paljon korkeammat kuin mitä kukaan suostuisi hoitomaksuina maksamaan. Paljon on puhuttu myös lasten stressistä, joka aiheutuu pitkistä hoitopäivistä ja jatkuvasta aikataulutuksesta. Siitäpä näillä ei ainakaan ole tietoakaan. Hieman haljulta kuitenkin tuntuu, että varastotyöntekijänä olen joidenkin mielestä arvokkaampi ihminen kuin kotiäitinä. Kaikki te kotiäidit tiedätte kyllä varmasti, mitä tarkoitan.

Tällä kirjoituksella minun ei ole tarkoitus käynnistää iänikuista keskustelua koti- ja uraäityidestä, ainakaan tällä foorumilla. Minulle on ihan totta se ja sama, missä muut päättävät lapsensa hoitaa (kunhan eivät niitä sentään yksikseen jätä), ja toivon samaa välinpitämättömyyttä muilta.

Jos nyt joku jaksoi lukea tänne asti, niin annan vinkin: käykää äänestämässä. Valittavana on samaa menoa tai lisää kurjistamista. Päätös on sinun vallassasi.