Joskus kun hautoo jotain asiaa oikein pitkään, saattaa yllättäen löytää itsensä tilanteesta jossa pitkään haudottu ja haaveiltu asia onkin yhtäkkiä totta. Minulla on nyt uusi tatuointi, ja se on juuri sellainen kuin olen aiiii-iina halunnut. Kun yhtäkkiä kyläpaikassa saa kuulla että emännän komea tatuoijaserkku on palannut Ruotsista ja on juuri tilannut uuden satsin maaleja, niin olisihan se nyt ollut pöhköä olla tarttumatta tilaisuuteen. Varsinkin kun sai vielä sukulaisalennusta! Enkä edes tunne itseäni Sulo Vileniksi, vaikka teki mieli laitattaa samantien parit riimukirjaimet päänahkaan, kun kerran siinä vehkeet oli esillä. En onneksi muistanut yhtään järkevää sanaa muinaisruotsiksi. Muutoin saattaisi nyt vähän harmittaa.

Siinä tatuoitavana ollessani huomasin jännän jutun: en tatuoimisen alkaessa erottanut mitä lattialla lojuvan kirjan selkämyksessä luki, mutta muutaman minuutin päästäpä erotin. Voivatkohan adranaliini ja endorfiinit tosiaan parantaa näköä? Teksti oli ruotsia jota en juurikaan osaa, joten tuskin oli kyse edes aivojen kyvystä täyttää aukkoja.