Vaalit, vaalit, vaalit. Jos tympii, voit siirtyä seuraavaan blogiin, mutta sitten et kyllä saa tietää miksi otsikko on se, mikä on.

Minun ehdokasvalintani näytti selvältä heti kun hän ilmoitti olevansa käytettävissä. En nyt sentään vaalityötä rynnännyt tekemään, mutta olin kuitenkin tyytyväinen. En aikonut edes seurata yhtä ainoaa vaalitenttiä, mutta kun on naimisissa poliittisesti aktivoituneen miehen kanssa niin on viisasta joustaa tietyissä asioissa. Seurasin siis vaalikeskustelun poikineen, ja ihan televisiosta. Saa nähdä onko vanharouva vm '81 muuttanut pysyvästi olohuoneen nurkkaan, paha sanoa vielä.

Asiaan. Vaalikeskusteluja seuratessa innostus tulevista vaaleista alkoi muuttua silkaksi epätoivoksi. Eikö kukaan noista saa sanottua mitään suoraan? Eikö kenelläkään ole mitään asiaa? Miksi heidän sanavarastostaan ei löydy sanoja 'kyllä' ja 'ei'? Miksi ne kaikki pönöttävät noin? Ainoastaan yksi ehdokas erottui fiksuna, sanavalmiina ja oikean ihmisen oloisena. Mietin hetken että voinko äänestää naista joka ei kuitenkaan tule menemään läpi, kunnes VALAISTUIN: mieheni kutsuttiin vaalilautakuntaan töihin á 15e/tunti. Jos äänestän ensimmäisellä kierroksella sitä ketä haluan, toisen kierroksen todennäköisyys nousee. Ja mies saa istua toisen 12-tuntisen työpäivän.

Tänään äänestyspaikalle hankkiutui siis tyytyväisesti hymyilevä kotiäiti kolmen lapsen kanssa, joka äänesti ketä halusi ja taputteli itseään selkään samalla kun vilkutti pöydän takana niin komealta näyttäneelle miehelleen. Lapset saivat hyvällä omallatunnolla ostetut vaalipullat ja -mehut, ja viikon päästä poistumme miehen kanssa kahdestaan tästä asunnosta ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Tiedossa elokuva ja ravintola. Ja rahaa vielä jääkin! Tähän voisi melkein tottua.