Missähän se koti ihmisillä on? Tämä synnyinkunta on muuttunut kovasti
siitä kun täältä lähdin. Ihmiset ovat joko muuttaneet tai muuttuneet,
niin ettei niitä entisiä kavereita ole enää jäljellä ollenkaan. Tänään
kävin tapaamassa yhtä kolmesta, johon olen pitänyt yhteyttä ja vaikka
juttu luistikin, tajusin että olen tässä muuttunut minäkin. Enää ei
siis ole olemassa mitään niistä asioista, joita pidän omana
historianani. Ja kuitenkin se on muovannut minusta juuri tällaisen.
Huu! Tässähän olisi ainekset kunnon sekoamiseen.
Varaan kuitenkin oikeuden seota vasta joskus paljon myöhemmin, nyt en
oikein ehdi. Kuvittelin jotenkin tänne tullessa, että innokkaat
isovanhemmat riemumielin ottaisivat osan lastenhoitovastuusta ja minä
saisin kerrankin vain olla, nostaa vaikka jalat ylös, katsoa saippuaa
ja vaikka napostella jotain. Hah! Kaikenlaista sitä rasittunut ihminen
haaveileekin. Nyt kokkaan viiden hengen sijasta seitsemälle, ja pesen
myös seitsemän ihmisen pyykit. Kolmen lapsen vaatettaminen laukuista
käsin on hankalaa, ja inhoan vieraassa keittiössä häärimistä. Ai niin,
täällä on siivoamistakin 70 neliön sijasta 100. Taitaa olla taas kerran
viimeinen reissu!
Haaveilemani perjantain törpöttelykin näyttää kuivuvan ihan kasaan, kun
ovat nuo entiset hurjat bailukaverit kaikki menossa töihin heti
lauantaina eivätkä Sydäritkään tänne asti päässeet. Voi voi tätä
surkeutta, voi voi tätä pulaa!
keskiviikko, 1. helmikuu 2006
Kommentit