Raskaan työviikon jälkeen selailin viikolla tullutta postia, myös uuden uutukaista Meidän perhe -lehteä. Kannessa näytti pönöttävän Piia-Noora Kauppi, jonka kommenttia työttömyysturvasta ja elokuvalipuista en soisi kenenkään unohtavan. Voi kun viitsisin hakea tähän linkin siihen tutkimukseen, jossa todistetaan että kulttuuria kuluttavat ihmiset voivat lähes kaikilla mittatikuilla mitattuna paremmin kulttuuria kuluttamattomiin verrattuna, niin en ehkä vaikuttaisi näin katkeralta. No, ehkä kokoomuslaiset saavat jotain iloa siitä työttömäksi jääneet ihmiset sentään näivettyvät kärsien pois vastineeksi työttömyysturvasta, ja miksipä en hövelinä ihmisenä heille sitä iloa soisi.
Selailin lehteä kuitenkin kiinnostuneena, pitihän luvassa olla juttua vähävaraisista lapsiperheistä. Alkuhämmennyksen jälkeen jouduin kuitenkin pettymään, sillä eniten meidän tilannetta vastaavalla perheellä oli käytettävissään tuhat euroa enemmän kuussa kuin meillä. Siis 1000€. Se ei ole mikään pikkusumma, enkä oikein enää tiennyt miten koko juttuun olisi pitänyt suhtautua. Kivastihan kaikki olivat kertoneet että lapsista löytyy ilo, jaadajaada, ei kaikkea tarvitse saada, jaadajaada, mutta sekään ei varsinaisesti ollut minulle mikään uutinen.
En kyllä tiedä enää mitä olin oikein odottanut, ohjeita kaurapuuron muuttamiseksi täysipainoiseksi ja terveelliseksi ateriakokonaisuudeksiko, mutta kummallinen olo siitä kyllä jäi. Keitäs me sitten ollaan, jos kaksinverroin tienaavat esitellään vähävaraisina? Ja minkä ihmeen takia se Piia-noora Kauppi oli pitänyt juuri tuon numeron kanteen laittaa?