Lupauduin koko kesäksi töihin, ja onkin minulle ensimmäinen laatuaan. Ei tuntunut edes haikealta, näin  peruspollyannistina ajattelin ettei tämä suinkaan ole ensimmäinen kesä jonka minä olen kokonaan töissä, vaan tämä on ensimmäinen kesä jolloin miehellä on mahdollisuus viettää koko kesä lasten kanssa. Pehmeä, lämmin rauha valtasi olemukseni: tämän on hyvä mennä näin.

Sitten sain kokea hieman saman tunteen kuin se, joka on satasen vauhdissa vahingossa kruntsauttanut moottoritiellä pakin päälle ja saanut seurata moottorin uljasta lentoa. Tämän piti olla se kesä, kun minä saan larpata. Hittolainen ja liuta muita lapsiystävällisiä kirosanoja!

Näytteleminen olisi minulle rakas harrastus, mutta en ole etelään muuton jälkeen voinut sitä harrastaa, kun näitä lapsiakin siunaantui ihan urakalla. Tänä kesänä minun sitten piti päästä larppaamaan, kun kuopuskin on niin iso että selviää ilman minua vaikka viikonlopunkin yli. Eipä tarvitse enää pohtia että olisinko minä selvinnyt.
Olo on tyhjä ja harmistunut.