Pahoittelen, armaat ja monilukuiset lukijani. Olen viettänyt perjantaina alkanutta nuukuusviikkoa säästellen sekä sormiani että näppistä. Ähhäs, enpäs sentään. Olen ollut töissä.
Nyt, puolivälissä koeaikaani, sain kutsun jutteluun esimiehen kanssa. Yläportaasta ei ole aiemmin juuri mitään kuulunut, joten hermostuksissani olen joskus aprikoinut, että tuleekohan tästä vielä potkut, vai mitäkähän tykkäävät minun työpanoksestani. Kutsun käydessä olin oksentaa kauhusta: Potkut. Olin niin varma, että itketti, mutta naama tuntui onneksi aika jähmeältä ja jäiseltä. Vaan eipä tullut potkuja. Esimies oikein hämmästeli suoritusastettani, joka on kuulema erikoisen hyvä näin vähän aikaa sitten aloitaneelle tuntityöntekijälle. Höm höm, kuten Dolores Pimento varmaan sanoisi. Saakohan sitä olla yhtään tyytyväinen itseensä, vai romahtaakohan katto? Varmasti siellä Haapajärvelläkin joku vain erehtyi olemaan vähän aikaa tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, joten ei ole syy enää avoin. Itseasiassa minä kyllä jo ehdin rusikoida vasemman sääreni aika rumaksi, ja kaupanpäällisiksi litsasin vielä sormeni aika huolellisesti. Ehkä hinta onkin jo maksettu, joten voin huoletta olla tyytyväinen päivän loppuun saakka. Hmmm. Uskallankohan yrittää?

Ai niin muuten, ette kyllä usko. Kelalta tuli taas postia. Nyt kun tulomme nousivat minun töihin pääsyni takia, myös asumistuki nousi. Aivan! Sen saman logiikan perään minäkin kysäisin, tosin vain puoliääneen ja tyhjässä asunnossa. Ääneen en ala onneani uhmaamaan. Takautuvastikin tulee yli 300e. Taidan sittenkin sallia esikoiselle hänen hinkuamansa Sims2:n, vaikka tiedän että se saattaa olla se viimeinen erhe. Siis niinkuin noin kodinhoidolliselta kannalta, tarkoitan!

Ai joo, esikoisesta tuli mieleen. Julmasti käskytin liki 9-vuotiaan pyörällä huoltsikalle hakemaan vessapaperia kauppalapsuksen vuoksi, ja esikoinen lähti innoissaan matkaan. Vartin päästä syvästi huolissaan olevan lapsi soittaa ja kysyy saako tuoda jotain eri merkkiä, kun valikoimassa ei ollut sitä, mitä minä despoottimaisesti aina ostan. Hassu lapsi! Muistan kun hän sai kuusivuotiaana pyörähtää ensimmäistä kertaa yksin asialla, kohteena nurkkakioski edellisen kodin vieressä. Kymmenen minuutin päästä oven sulkeutumisesta kioskin täti soitti ja kertoi että lapsi on nyt asiansa hoitanut ja lähtee margariinipakettinsa kanssa kotiinpäin. Niiskis! Tuota sanoisin loistavaksi asiakaspalveluksi.