Kun sunnuntaiaamuna kävelin töihin, tuoksui ilmassa vihdoinkin keväältä. Jos vielä auringonpaistetta saisi niin kaikki olisi ihanaa, mutta asioiden näin ollessa tyydyn olemaan pelkästään tyytyväinen - entiseen verrattuna se on kuitenkin aika hyvin.

Piristymiseen vaikutti varmasti myös yösydännä lueskelemani nuoren, lahjakkaan ihmisen päiväkirjamainen blogi. Välillä meni hyvin, mutta välillä taas väsytti ja ahdisti kovasti, vaikka ei siis ollut edes lapsia elätettävänä eikä oikeastaan siis rahahuoliakaan, ystäviäkin riitti ja menestystä valitsemallaan alalla. Eiköhän minullakin siis ole oikeus angstata silloin tällöin, kun kerran syytäkin löytyy! (Tämä siis piristi minua, älkää kyselkö logiikan perään!)

Miehen kommentti kyllä kirvelee edelleen, mutta voihan sen kai kääntää niinkin päin, että mies ei ole kyllästynyt arkeen kanssani, eikä kaipaa vaihtelua. Sekin kai on ihan hyvä asia, vielä pahemmalta varmasti tuntuisi jos mies ei olisi tyytyväinen ja kaipaisi kovasti vaihtelua. Nyt kun tyytymätön olenkin ihan vain minä itse, niin ihan vain minä itse voin tilanteelle tehdä jotain. Nyt kun vain keksisi mitä voi tehdä nollabudjetilla ja yksin.