Nyt aion taas vähän ärhennellä. Radio Helsingissä pyörii mainos, jossa lapsen ääni kertoo tohkeissaan isälle, että "Naapurin uusi grilli on saman kokoinen kun meidän auto!", ja isä vastaa, että "Lähdetäänpäs käymään tuolla Nordeassa". Mainostetaan kulutusluottoa. Tuollainen mainos on kyllä tehokkain tapa saada minut pysymään kaukana Nordeasta ja pitämään suurinpiirtein kaikkia kulutusluottoa hankkivia puoliääliöinä. Jotenkin olen lapsesta asti ajatellut että toisten perässä tekeminen on tyhmää, että sitä pitäisi välttää ja tehdä sitä, mitä itse aidosti haluaa.
Siispä sekin mainoskampanja, jossa kerrotaan suomalaisten käyttävän vanhimpia matkapuhelimia maailmassa ( jossa tavalliset nykypäivän ihmiset on laitettu hölöttämään 80 -luvun "kannettaviin") on mielestäni niin paljaan tökerö, että melkein aina harmittaa kun niitä mainoksia näen. Toki tiedän että paljas tökeröys (kaikki nauraa sulle/suomalaisille, hanki kunnon kännykkä ettei naura enää) voi olla ihan harkittu tehokeino, mutta minuun se ei kyllä iske. Ihmettelen kyllä niitä, joihin se iskee. Vai onkohan mainos sittenkin suunnattu lapsille?
Aiemmin arvelin että mainosvastaisuuteni johtuisi silkasta köyhyydestä: kun rahaa ei ole, niin toki on luonnollista että mainokset kulutuskehoituksina nyppivät. Nyt rahaa on kuitenkin käytössä suorastaan yltäkylläisesti aiempaan verrattuna, ja mainokset ärsyttävät entistä enemmän. Voima-lehdessä esiteltiin muutama numero sitten pari kuvaa Helsingistä, josta oli muokattu kaikki mainokset pois. Räikeästä sillisalaattinäkymästä saatiin kuvanmuokkauksella raikas ja siisti kaupunkikuva. Ottakaapa seuraavalla kaupunkikäynnillänne silmä käteen ja katsokaa; niitä on tosiaan joka paikassa. Ja tiedättekös mitä? Me maksamme ne. Mainoskampanjan hinta lisätään tuotteeseen.