Haluatteko kuulla millaisia ovat kaksivuotiaat? No, ei se mitään, minä olen tämän sivuston vinkeä despootti ja kirjoitan aiheesta siitä huolimatta.

Kaksivuotiaat ovat osa maailmankaikkeuden ovelaa suunnitelmaa. En vielä tiedä mihin se suunnitelma tähtää, mutta mielenkiinnolla odotan josko se meille selviäisi. Tunnen itseni onnekkaaksi saadessani hoivata jo kolmatta kaksivuotiastani, ja samalla allekirjoitan voimakkain kynänvedoin sen vanhain akkain narinan, että "ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on harjoittelua ja tuntuu kauhean vaikealta, toisen lapsen kanssa kaikki menee muka niin rutiinilla, niin rutiinilla, ja vasta kolmannesta lapsesta sitä osaa nauttia". Niin se vain on.

Kaksivuotias näyttää vielä pulskealta vauvalta, mutta oivallus on terävä ja sanavarasto laajenee koko ajan. Toki pienellä vauvallakin on enemmän hoksoa kuin monet suostuvat uskomaan, mutta sanavarasto ja varsinkin sen käyttö hämmentää usein. Ehkä siinä Oidipus-kompleksissakin on jotain perää, sillä sellaisella päättäväisyydellä kaksivuotias työntää vastakkaista sukupuolta olevan vanhempansa pois sängystä suukottelemasta toista vanhempaa ja tulee itse tilalle tarraten jäljellä olevaan vanhempaan julistaen "Mun!". Samasta syystä kaksivuotias on varsin oiva ehkäisyväline. Kun omistusintoon lisää vauva-ajasta keventyneen unen ja kyvyn sinnitellä illalla hereillä useita tunteja, ei tilaisuuksia uusien kaksivuotiaiden luomiseen tai edes sen harjoitteluun juurikaan jää. Varsinkaan kun eräs tuttu ja kiva blogaaja raahautuu raatona kaksivuorotyössä ja pääsääntöisesti häviää valvomiskilpailun.

Kaksivuotias on jo aloittanut horjunnan toden ja mielikuvituksen rajoilla. Eräänäkin iltana omamme makasi sängyllä nukahtamaisillaan ja tuijotteli vakavana verhoihin jääneestä raosta ulos. "Ei oo räy-räy [Ei ole pelottavia, terävähampaisia julmia petoja jotka hotkaisisivat tämmöisen pienen parina suupalana]" hän vakuutteli itselleen. "On pupu, on mau [On pupuja ja kissoja ja muita ihania, pehmeitä ja söpöisiä olentoja]". Kuinka moni meistäkin päättää illalla olla ajattelematta seksikaupan uhreja, ympäristön tilaa ja George W. Bushia ja ajatteleekin jotain konkreettista kivaa kuten lähestyvää viikonloppua ja vaatteita?

Kaksivuotias on jo ehtinyt kehittää itselleen oman tyylitajun. Se on periaatteessa hieno asia, mutta aiheuttaa käytännössä usein hankalahkoja kiistoja. Kun ulkona on lämpöasteita yli 25 ja lapsia haluaa kiskoa päälleen boxereiden lisäksi leijonapaidan, prymmäpaidan ja kukkapaidan, niin saakin tosissaan puntaroida lämpöhalvauksen ja raivohalvauksen välistä vaarallisuuseroa.

Parhaita puolia kaksivuotiassa taitaa olla vessapuoli. Kun kaikki tulee pottaan, äidiltä vapautuu semmoiset määrät voimavaroja ja aikaa että tuloksena saattaa olla massiivinen vauvakuumeen takaisinrysähdys - kun nämähän on niin ihania ja vaivattomia ja suloisia!