Ystävällisen kommentaattorin muistuttamana älysin itsekin, että tänään tulee tasan vuosi tämän blogin perustamisesta. Hmm. Tunteeni ovat kieltämättä hieman ristiriitaiset. Ei tästä sellaista blogia tullut mitä suunnitelmissa oli, vaan ihan jotain eriä. En kyllä osaa sanoa että parempaa vai huonompaa, riippuu varmaan vähän katsantokannasta.

Mutta se ainakin on varmaa, että jos en ikinä olisi tätä ruvennut rustaamaan, en olisi tavannut liutaa ihmisiä joista pidän suuresti. Suurimpana blogin kautta tapahtuneena (tekisi mieli kirjoittaa että ihmeenä, mutta en minä nyt niin sentimentaalinen ole!) juttuna täytyy varmasti mainita Metallica-reissu, jolle perustin oman kategoriankin. Liput sain kanssablogaajan serkun kautta, ja seuraksi lähti mainittu kanssablogaaja sekä täällä ehkä muutamaan otteeseen mainitun bändin blogaava basisti. Ja se oli kivaa se. Jos joku olisi tasan vuosi sitten kertonut minulle että "Tjäällä pjallossa njäkyy ljoissstava tjulevjaisuus, mjatkustat julkomaille jasti kjatsomaan Mjetallicaa rjahoilla jotka jolet jitse tjienannut, ja sjaat kjomean bjasistin hjuoneeseesi jyöksi!" olisin nauranut aika iloisesti ja samalla näpytellyt kännykkään valkotakkisten numeroa. [En minä muuten tiedä miksi luulen ennustajien puhuvan noin. Kauhean näköistä sotkua. Anteeksi.]

Osittain mukaviin ihmisiin tutustumiseen lomittuu koko tämä Sydän, sydän -hommeli. Kannatti olla radio päällä silloin reilu vuosi sitten, sen jälkeen olen ollut 17:llä keikalla ja yksissä levynjulkkareissa. Ylihuomenna torstaina on muuten keikka Tavastialla, vink vink! Olen houkutellut mukanani keikoille jo aika monta ihmistä, jotka ovat kivaa sanontaa lainatakseni olleet kaikki ihan pähkinöinä, ja pähkinöittäneet taas uusia ihmisiä. Yhä vain vankemmin seison sanojeni takana kun kerron, että tämä bändi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

En oikein tiedä olisiko elämäni nyt erilaista jos olisin pystynyt kirjoittamaan niin tiukasti ja asiallisesti kuin oli tarkoitus.Tärkeistä asioistahan pyrin nykyäänkin kirjoittamaan, mutta tiukasti ja asiallisesti? Se ei enää oikeastaan tunnu niin tärkeältä. Kun on vähän liikkumavaraa taloudellisessa mielessä, ei elo tunnu enää yhtään niin ryppyotsaiselta. [Nyt on muuten sarvi otsassa, ihan pakko kertoa: vanha kunnon mosh-liike väärässä paikassa saa tiukkoja tähtiä näkökenttään pitkäksi aikaa! Sain töissä myös kananmunan kokoisen patin nilkkaani, ja ehdotankin ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle nilkkavammaiselle blogaajalle uuden kategorian perustamista blogilistalle!]