Kun tässä nyt saatiin räyhäpää auki, niin nyhdetäänpä kerralla kaikki menneen kuukauden aikana hampaankoloon juuttunut mähnä ulos. Jos huudatat lastasi ja olet törppö, saatat pahoittua seuraavan tekstin lukemisesa, mutta tässä vaiheessa kuunkiertoa minä en siitä hirveästi välitä. Että omalla vastuulla jne.

Vanhemmat. Lapsenne ovat ihmisiä. Voi mumanlauta, ne ovat ih-mi-siä! Pari viikkoa sitten minulla oli epäonnekseni tilaisuus kuunnella miten naapurinrouva reagoi huomattuaan 5-vuotiaan tyttärensä saksineen hiuksiaan. Jos joku tämän äidin tuttava olisi tehnyt samanlaisen tempauksen, en usko että äiti olisi kiljunut "Voi vittu mitä sä teit! Ootko sä leikannut hiukses! Saatana, kuka anto luva? Sä näytät hirveältä! Kato nyt ittees, sä oot ihan hirveän näkönen! Jumalauta, aivan kauhea! Sä oot ruma! Hyi! Hirveää! Kuka anto luvan! Sä näytät aivan kamalalta!" Tätä sitten jatkui niin pitkään, että rystyset valkeinä pitelin itseäni kuistin tuolilla etten olisi hypännyt heidän ovelleen kiljumaan muutamaa totuutta lasten kasvattamisesta. Eikä minun valitettavasti edes tarvinnut liioitella tuota repliikkiä ollenkaan, päinvastoin, sitä on huomattavasti laimennettu.

Vatsassa kiertää inha kuvotus, kun tiedän että se lapsi ja nuorempi sisaruksensa viettävät kaiken aikansa tuossa perheessä ilman pakomahdollisuutta. Jos tuollainen kohtelu olisi satunnaista, se ehkä juuri ja juuri menisi ääliöyden piikkiin, mutta kun noita lapsia mollataan koko ajan. Koskaan ei itkevää lasta lohduteta, vaan aina moititaan kaatumisesta. Väsynyttä lasta ei oteta syliin ja kanneta, vaan huudetaan ja käsketään jaksaa. Mistään ei koskaan ikinä kiitetä, vaan aina vastassa on pureva iva. Tulevaisuudessa näen syömishäriöisen nuoren naisen viiltelemässä itseään pyttyyn oksentamisen lomassa, pikkuveljensä todennäköisesti turvautuu perinteisesti kirvesmurhaan. Ja tiedättekö mitä? Tässä perheessä kummallakin vanhemmalla on ammattikoulutus, on auto, on uudet maastopyörät ja pensastrimmeri, eli tässä taitaa kasvaa taas uusi "hyvä perhe" lööppeihin viidentoista vuoden päähän.

Toisessa naapuriperheessä taas vauvarukkaa huudatetaan niin päivin kuin öinkin. Äiti ei todellakaan tunnu ymmärtävän, ettei lapsen normaalikäytökseen kuulu lohduton itku, eikä siis lohdutustakaan tipu. Vauvaparkaa hölskytellään päivät parvekkeella vaunuissa, koska joku ei ihan ole ymmärtänyt että vauvojen ulkonanukkumista suositeltiin sata vuotta sitten savuisen sisäilman takia. Niinpä vauva saa itkeä itsensä vaunuissaan uneen ja taas itkeä herätessään koska äiti ei joko kuule tai välitä lapsensa hädästä. Yölläkin sama vauva itkee, pelkäänpä että omassa sängyssään ilman ketään turvana edes samassa huoneessa. Kun omia lapsiaan on vaivatta hoitanut lähellä liinassa, rinnalla ja perhepedissä, on hyvin vaikea ymmärtää miten äiti todellakin voi kovettaa itsensä pienokaisensa hädälle niin, että jättää täysin reagoimatta. Eihän siitäkään ole kauan, kun piti ihan lehdessä uutisoida, että lapsen lohduttaminen ja syliin ottaminen vähentää itkua. Tuossakin perheessä on melkoiset ura-ambitiot, eikä perheen isää paljoa näy. Äiti taas haluaa olla kotona, ja minulta lipsahti "Miksi?" kun sen kuulin. Vanhin lapsi viedään kuitenkin päivittäin päiväkotiin pois jaloista, ja nuorempi viettää päivänsä parvekkeella.

Välillä tekisi niin mieli vähän puistella tuollaisia tunnekylmiä typeryksiä, mutta en oikein usko että aikuinen alkaisi uhkailemalla käyttäytyä paremmin, kuin ei kerran lapsikaan niin toimi. Eivätkä he varmastikaan käsitä toimivansa millään tavalla kummallisesti, kun lapsille ostetaan kuitenkin uusia vaatteita, lapsille ostetaan leluja, lapsia käytetään harrastuksissa, lapset saavat uudet pelit ja devarit, eli lapsiin käytetään rahaa. Se ihan selkeästi näyttää noiden äitien mielessä korvaavan rakkauden ja ihmisarvoisen kohtelun aivan täysin.

Nyt, rakas lukija, jos hermostuit ja tunsit loukkaantuvasi, vedä henkeä ja mieti: miksi?