Taisin jättää tänään taakseni rankimman Sydän, sydän -keikan tähän mennessä, vieläkin hiki pisartaa. Tapahtuma oli siis tällä kertaa kerrassaan sympaattinen Meijerirock Espoon sydämessä, ikärajaton ja alkoholiton tapahtuma, jonka takia jouduinkin niin kovaan työhön. Seurueeseeni kuuluvat alaikäiset eivät nimittäin oikein osanneet käyttäytyä.

Jo paljon ennen Sydän, sydämen esiintymistä yksi heistä oli yrittänyt tuhota taidenäyttelyä kahdessa eri paikassa, virtsasi ulos nurmikolle ja lähestyi ventovieraita ihmisiä salmiakkijauheputkilo miekkanaan. Keikan aikana sain tätä nimenomaista alaikäistä raahata pois tukkimasta portaita suurinpiirtein miljoona tsiljardia kertaa, ja nyt pääsen myös sanomaan että tämä oli ainoa keikka, jonka aikana olen imettänyt kaksi  ja puoli kappaletta yhtä soittoa, jos tämä mukahauska kielikuva tässä yhteydessä sallitaan. Yhden kappaleen jaksoin istua mutta toista enää en, joten kannattelin tyyppiä ja imetin seisaaltani. Kolmannen kappaleen alussa lyyhistyin penkille, ja vasemman käden hauis vapisee vieläkin. Keikan aikana jouduin vielä estämään tätä samaista alaikäistä heittelemästä ihmisiä kivillä ja minua hiekalla. Loput lapsista sen sijaan osasivat olla suurin piirtein ihmisiksi. Onneksi.

Kaikesta tästä huolimatta lapsilla taisi olla ihan kivaa. Tässä pikkuhiljaa perinteeksi muodostunut Sydän, sydän lasten näkökulmasta -haastattelu:

Bloginpitäjä: No, oliko sulla tänään kivaa?
Esikoinen, 9v (esimurrosiässä): No oli oli.
B: Tykkäsitkö musiikista?
E: No joo joo.
B: Mikä oli paras bändi?
E: No Sydärit tietenkin.
B: Ai jaa. Sua ei vissiin hirveästi huvita tämä haastattelu?
E: No mistä arvasit?


Bloginpitäjä: No, entäs sulla, oliko kivaa?
Keskimmäinen, 4v: Oli mulla kyllä tosi hauskaa. Se isin näkönen oli aluksi ihan isin näkönen, mutta sitte kun se tuli takasi se oliki luulanko, ja mää tiiän että munkin sisällä on luulanko, ja se on ööööölgh. Ja sit oli kivaa kun saatiin ostaa sitä kalkkia niin paljo, ja että mää sain ostaa sitä omalla rahalla, kun pappa anto sitä mulle niin paljon, että nyt mun kannattaa sillä ostaa ku en oo ikinä melkein ennen saanu. Ne vihleet pitkät oli valsinki ihan hilviän hyviä, mutta se putki oli ihan tyhmä, ku ei sieltä meinannu tulla mitään.
B: Entäs se musiikki, tykkäsitkö?
K: Joo, kauhean kovalla vaan oli. Se mikä se oli missä oli Kylmä ja Kalma?
B: Paukkumaissi.
K: Just se, niin se oli kans tosi hyvä, mutta kyllä mää siitä Sydän, sydämestäkin tykkään. Saako äiti keltoa sen Skopa-vitsin?
B: Ei saa!
K: Kirjotatko sää se jos mää kerron?
B: En.
K: Höh. Mikset?
B: No siksi nyt vaan. Oliko sulla joku lempikappale jonka voisin tänne kirjoittaa?
K: No se Paljapuupa, eiku mikä sen nimi nyt onkaan niin se.

Bloginpitäjä: Entäs sinä, oliko sinulla hauskaa?
Kuopus, 2v: Joo.
B: Oliko joku ihan erityisen hauskaa?
K: (Miettii) Joo. Vettä, jää.
B: Ai se kun meidän vesipullo oli kokonaan jäässä?
K: Joo! Hyti hyti (taputtaa käsiään).
B: Ai muisteletko sitä kun meidän piti pestä sun käsiä sillä pullovedellä monta kertaa?
K: Joo!
B: Mikä muu oli hauskaa?
K: En tiiä.
B: Oliko joku ihan tyhmää?
K: En tiiä.

Haluaisin vielä julkituoda hauskan huomion: nyt myös kuopus erehtyi veikkaamaan kitaristi Juho Minervaa isäkseen, keskimmäinen teki niin jo edellisellä keikalla Päiväunifestissä. Ainoa täysi-ikäinen seurueeseen kuulunut henkilö (jolle vaaaaltaisa kiitos pitkästä pinnasta!) ymmärsi kyllä heitä, mutta minun on vieläkin vähän kyllä vaikea nähdä hiusten lisäksi kummoisempaa yhtäläisyyttä. Mutta nättejä poikiahan ne ovat molemmat.

Keikan teemana oli muuten merirosvot, sen verran ehdin saada selvää kuopuksen perässä säntäilyltäni. Kanuuna oli ja kaikkee. Seuraavasta K-18 -keikasta otan kyllä kaiken irti. Se onkin sitten järjestyksessä kahdennesky... kahdenneskymmenen... kahde.. 20. keikkani.