Kiertelin maanantaina mieheni kanssa melkein kokonaisen päivän ympäri ämpäri Oulun kaunista kaupunkia. Se oli erityisen mukavaa, sekä seuran että eksteriöörin takia. Illan päätteeksi katsottu piraattielokuva oli kyllä karkea pettymys, mutta sentään erikoistehosteet olivat aika hienot. Tulin päivän aikana ostaneeksi vähän kankaitakin, ehkä voin osittain syyttää siitä ostosreissun alussa nautittua tuopillista. Mies tilasi sellaista olutta mitä ei ollut ennen tilannut, ja se tarjoiltiin puolen litran tuopissa. Sen särvittyäni olotilani oli jokseenkin riehakas, ja seuraavana päivänä miehen olkalaukusta löytyi kankaiden lisäksi Rammstein-paita, karkkipötköjä, Björkin ja Jethro Tullin cd:t sekä kaksi vadelmamunkkia.

Anteeksi, harhauduin melkein selvittelemään korvakorun lukon ihmeellisiä matkoja (tällä kertaa Tervasoihdun kolmannen kerroksen ikkunasta alas ja silti löytyi!) kun minun piti kertoa ostamastani kankaasta ja lomastressistä. Minähän en hirveästi ompelemisesta pidä, mutta teen silti sitäkin, kun tarve vaatii. Ja nyt tunnen voimakasta tarvetta saada kampaukseeni sopiva mekko, eikä sellaista ole löytynyt kaupoista. Maanantaina melkein löytyi, mutta helmasta puuttui viitisentoista senttiä siitä rajasta, jossa voi olla kohtuullisen huoleton. Siispä, iloisessa nousussa päätin tietysti ommella sellaisen itse, ja kangaskin näköjään löytyi. Seuraavana päivän ryhdyin tunnollisesti toimeen, onhan äidilläni tässä tietokoneen vierellä upouusi tietokeneohjattu ompelukone. Kertoisin tässä tarkemmin minkä merkkinen, mutta en voi, koska kone on nyt huollossa. Ensimmäisen olkasauman jälkeen oli turha painella enää kaasua, kone ei inahtanutkaan.

Mekko on siis käytännössä valmis, puuttuu vain kolmisenkymmentä minuuttia toimivaa ompelukonetta. Tämä syö naista suunnilleen saman verran kuin teinipoikaa Pamela Andersonin katoaminen viereltä hetkeä ennen 'läheisempää tuttavuutta'.