Tosikko kirjoitti maanantaina elämänsä aikana saamistaan kukista, ja vitsit että karahdin vihreäksi. Minä olen saanut miehiltä kukkia tasan yhden kerran elämässäni, tai siis mieheltä, mitäpä tässä monikkoa tuhlaamaan. Se taisi olla viime syntymäpäivänäni. Ele lämmitti valtavasti, vaikka tulinkin samalla hirveän surulliseksi kun tajusin, miten monta vuotta menikään siihen, että kukkia ensimmäisen kerran sain. Ristiriidat, nuo elämäni suolat. Kirvelevät, perhana!

Muulloin olen kyllä saanut kukkapuskan jos toisenkin. Asiassa on vain se vitsi, että leikkokukat ärsyttävät minua suunnattomasti! Miehen äiti varsinkin on melkoinen tyhjänkukittaja. Meillä ei pitkään ollut edes kukkamaljakkoa taloudellisista eikä ideologisista syistä, joten siinä sitä pari kertaa viikossa seistiin eteisessä naama jähmeänä taas yksi kukkapuska kourassa ilman harmainta aavistustakaan siitä, mihin sen tunkisi. Koskaan en sitä työntänyt sinne, minne olisi tehnyt mieli, ja tämä luettakoon minun hyväkseni. Täytyy kyllä sanoa anopin puolustukseksi että tilanne helpotti huomattavasti muutettuamme huomattavasti kävelymatkaa etäämmälle anoppilasta.

Kuitenkin minusta olisi hurrrjan romanttista ja ihanaa saada niitä kukkia. Ne ristiriidat, juu-uh!