Ihan ensimmäiseksi blogin ylläpitotiedotus: otin eilen spämmiin kiusaantuneena käyttöön sanatarkistuksen, joka on useimmille varmaankin jo tuttu muista blogeista. Sikahelppo käyttää, ja pitäisi minunkin spämmindeletointisormeni säästyä.

Toiseksi ihmettelen edelleenkin sitä, miten hankalaa voi olla polkupyörän huolto. Ihmettelyni alkoi liki kolme viikkoa sitten, kun esikoinen ajoi orapihlajan oksan yli. Pfffft, sanoi etukumi, ja minä sanoin että voi itku. Toki tämä tapaus sattui ihan jo etukäteen raskaaksi tiedetys reissun alkumetreillä, ja siitä reissusta saisikin uuvuttavan rutinapostauksen aikaan edes kummemmin totuutta värittelemättä. Nnoooh, olimme lähdössä viikonlopun jälkeen pohjoiseen, ja asia jäi ikäänkuin hautomaan, vaikka mies kyllä jalomielisesti lupasi asian hoitaa kuntoon ennen lähtöä. Palatessamme eturenkaaton pyöränraato makasi edelleen flegmaattisena etunurmikolla.

Seuraavan viikon maanantaina emme tietystikään ehtineet hoitaa mitään rengasasioita, sillä olin ollut viikonlopun kuumeisena Ropecon-leskenä, joka tarkoitti valtavasti pyykkiä ja muita rästitöitä. Heti tiistaina alkoikin esikoisen koulu, ja vihdoinkin koulun säännöt olisivat sallineet koulumatkalla pyöräilyn. Tätä kolmannen luokan alkua olikin odotettu, sillä eka- ja tokaluokalla esikoinen oli pakotettu kävelemään kouluun 2,9km ihan aina. Nyt kun pyörällä olisi saanut mennä, ei sillä voinut mennä. Esikoisen haikeaa itkua kuunneltuaan mies läksi pyörätarvikemyymälään ja palasi pian sisäkumi mukanaan. Sitten asia jäikin pariksi päiväksi hautumaan.

Kun asialle aloin taas kirveellä ajamaan vauhtia, kävi ilmi että sisäkumi olikin ihan vääränlainen. Mies otti sen mukaansa, marssi pyöräliikkeeseen ja olisi varmaan sanonut pari ärräpäätä, jos olisi sen luontoinen ihminen. Sen sijaan myyjäpoika otti sekä miehen että renkaan numerot ylös ja vakuutti tilaavansa renkaan ja ilmoittavansa, kun se on tullut. Yeah right my ass, sanoi mies hiljaa mielessään ja meni hakemaan renkaan siskonsa kyydillä sellaisesta pyöräliikkeestä, johon ei paradoksaalisesti pääse kuin autolla. He kävivät jopa samalla reissulla täyttämässä sen huoltoasemalla, ja mies jopa asensi sen renkaan päälle siltä seisomalta. Älkää toki vielä aplodeeratko, ei tämä tähän lopu! Nimittäin silloin uunituore sisäkumi kuului sanovan pffffft. Mies olisi sanonut pari ärräpäätä, jos olisi sen luontoinen ihminen, mutta tuli sisälle kertomaan mitä tapahtui. Ensimmäistä kertaa elämässäni annoin lapselle luvan kiroilla, mutta esikoinen ei halunnut, ja keskimmäinen ja kuopus käyttivät tilanteen hanakasti hyväkseen ja hokevat nykyään pissakakkaa jatkuvasti. Keskimmäisen lanseeraama perheen uussuosikki on "Voi kakaran pissat!".

Taas yhden viikonlopun jälkeen mies pyysi minua lääkärireissullani tarkistamaan, joko tilattu sisäkumi olisi saapunut väärän kumin myyneeseen liikkeeseen. Tiedustelin asiaa niin kohteliaasti kuin kurkkutulehdukseltani ja sateessa likomäriksi kastuneilta vaatteiltani kykenin. Eivät he olleet koskaan miehestäni kuuleetkaan. Paikalla kävi myyjäpojan lisäksi kolme muuta henkilökunnan jäsentä pyörittelemässä päätään, ja he olisivat myyneet minulle sisäkumin ihan sokkona niiden saapumispäivämäärän mukaan. Soitin miehelle ja pyysin tarkistamaan renkaan numeron, ja kah, löytyihän hyllystä sopiva paketti. Paitsi, ettei sen venttiili ollutkaan ihan sellainenkin mies nimenomaan tähdensi, ja sekin selvisi vasta myöhemmin vaikka olin sitä nimenomaan kaupassa kysynyt. Siinä vaiheessa minä olin valmis menemään siihen pyöräliikkeeseen sanomaan ihan pari valittua ärjäpäätä, mutta mies stoalaisen tyynesti laittoi kumin paikalleen, täytti sen ja kiinnitti pyörään. Ja niin, kolmen viikon valmistelujen jälkeen, kumi oli vaihdettu.

Tänä aamuna kouluun pyöräili reipas ja iloinen koululainen, 1,5 viikkoa myöhässä.