Minua heräteltiin miettimään, mitä mieltä olen huumeista. Kantani oli aiemmin ihan selkeä hyihyi - kun ei omaa kokemusta juurikaan ole, ja omakohtaisesti tuntemani käyttäjät ovat olleet sellaisia ihmisiä, joiden esimerkin innoittamana ei todellakaan ole tehnyt mieli muuttaa linjaa. Tämä kesä on ollut muutosten aikaa tässäkin asiassa. Vaikka nyt tunnenkin muutamia oikein järkeviä ja mukavia satunnaisia kannabiksen käyttäjiä ja yhden kovempiakin aineita käyttäneen, en silti tunne olevani mitenkään huumemyönteinen ihminen, vaikka aiempaa 'ehdoton hyihyi' -kantaani en enää tunnekaan omakseni. Paitsi niissä kovissa aineissa ehkä kuitenkin.

Niin että ottia tuota. Aikuiset ihmiset ovat kai kykeneviä tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Itseäni toisinaan vähän himottaisi kokeilla sitä kannabista, mutta onnekseni minulla on taipumusta paniikkihäiriöön niin kovasti, etten uskalla; kannabis kuuluu pahentavan tilannetta voimakkaasti. Toinen syy, paljon isompi ja lopullisempi, ovat nuo lapset. Minun tehtäväni on pitää itseni kunnossa nyt ja ainiaan, että pystyn hoitamaan heidät niin hyvin kuin he ansaitsevat. Vaikka äitiyden paineet 15 vuoden päästä alkanevat hieman hellittää, on hyvin todennäköistä, että olen silloin jo mummo. Eikä minun lapsenlapseni ansaitse huumeita kokeilevaa mummoa.