Eilen illalla nukkumaan mennessä, peiton jo painaessa raskaasti uupunutta duunaria, käytiin taas pientä hiuspoliittista keskustelua. Asian viimeisin yllätyskäänne on se, että mies myöntääkin tykkäävänsä keesistäni ja on juuri oppinut lyhentämään sitä säällisesti, joten olisi kai sittenkin sääli ryhtyä kasvattamaan karvastoa kalloni suojaksi alkuperäisen suunnitelman mukaan?

Raskaasti huoaten päätin pitää keesin kuosissa vielä ainakin kuukauden, kun kuvastaahan tämä luonnettanikin niin hyvin. "Ai kun se on piikikäs ja omituinen?" uskalsi mies ehdottaa. Minä olin ihan ajatellut helppoa ja halpaa, mutta en kehdannut enää sanoa sitä.

Enää 29,5 tuntia Tampereen junan lähtöön.