Eilen oli villi ilta. Se alkoi siitä kun seuralaiseni hyhmäytti hedelmällisellä pikku pilalla Pullmannin baarimikon niin, että luulin että paikalle on tilattava ambulanssi. Itse jekkua en kyllä kerro, aion kokeilla sitä joka ikiseen soveliaaseen ehdokkaaseen. Teitä on varoitettu! (Lienee varmaan syytä mainita, että baarimikkoparkaa ei varsinaisesti vahingoitettu kohtauksen aikana ja että hän elää ja voi hyvin, ellei ole kuollut.)

Ilta jatkui ensimmäisen bändin keikalla, jonka jäseniä yritimme tuloksetta vongata mukaamme. Vain rumpali suostui antamaan meille kyytiä, mutta solistibasisti sentään kertoi aamulla, että oli harmitellut koko illan mukaanlähtemättömyyttään, koska allekirjoittanut oli vaikuttanut niin mielenkiintoiselta (sopivaa punaposkista kihertelyä juuri ja juuri sietämänne määrä tähän, olkaa hyvä).

Rumpalin kyydityksen jälkeen olikin soveliasta saapua illan päätukikohtaan, Liberteen, joka oli muuten hirmuisen mukava paikka täynnänsä kauniita nuoria ihmisiä (me menimme silti sisään). Ensimmäinen esiintyjä Death Rockstar Society kutkutteli juuri sopivasti. Sydän, sydän kauneuskilpailuteemallaan oli taas kerran yksinkertaisesti loistava, ja soitti tällä kertaa hieman keikoilla harvinaisempia kappaleitaan, mikä oli tietysti mukavaa. Sitten tapahtui asioita ja asioita, ja sitten Trujillon näköinen miksaaja antoi minulle Rumban ja seuralaiseni joutui kuvailemaan narikkahenkilöä kehuvalla adjektiivilla ennen taksijonoon poistumista.

Kolmen bändin ja raskaan työviikon jälkeen olikin sitten hyvä nukkua ja kerätä voimat tämän yhden vaivaisen päivän aikana, joka on minun vaivaisen varteni ja uuden työviikon välissä.

Ai niin, illan aikana minulta diagnosoitiin kolmenkympin kriisi, enkä sitä vatvoessa ehtinyt olemaan kauhean sosjaalinen (vaikka olin kuulema moikannut puolta taloa etunimeltä, mitä en kyllä sentään usko). Mutta ensi perjantaina sitten Cleaning Women!