Luvassa lävistysjuttua, tosin ilman veriroiskeita ja pyörtymisiä. Lukeminen silti omalla vastuulla!

Perjantaina otin ja marssin sopivasti määrätietoisena lävistysliikkeeseen. Olin etukäteen konsultoinut kahta eri lävistyksiä läpikäynyttä (hah!) tuttavaani, mutta lopullisen päätöksen tein vasta liikkeessä, ja päädyin juuri siihen koruun jota kaikki muut miestäni lukuunottamatta suosittelivat. (Mies taisi itseasiassa kieltää ehdottomasti ottamasta juuri tätä.) Mielestäni päädyin kyllä ihan oikeaan ratkaisuun. Olen jo laihtunutkin sen verran, että vyö menee taas seuraavaan reikään. Nälkä toki on, välillä kovakin, mutta kun syöminen ei onnistu, niin se ei tosiaankaan onnistu. Puhuminen onneksi sujuu eikä pahasti edes satu, joka on onni töitäni ajatellen. Mieskin kyllä tykästyi heti, kun näki korun paikoillaan, että ei hätää sillä rintamalla. Eikä ihme että tykästyi, sillä tämä on tosi hieno! (Kuulostanpa ruotsalaiselta! Johtuu varmaan siitä, että selasin netissä koruliikkeitä, joiden käännösmasiinan läpi runtatut myyntilauseet olivat aika lystikkäitä. Tämä sivu sai minut inspiroitumaan (kuulostanpa edelleen tosi ruotsalaiselta!), löytyisiköhän jostain korua kahdella sydämellä? Sellainen olisi kyllä aika lailla pakko saada.)

Itse lävistäminen oli niin vähäkipuinen, että ajatuskin siitä on oikeastaan aika kuvottava. Olin odottanut paljon suurempaa kipua, mutta tuohan vain nipisti, epistä ja pettymys oli se. Odotan kyllä innolla sitä, että korun tapin saa vaihtaa lyhyemmäksi, sillä tämä nykyinen on epämukavan piiiiiiiiitkä.

Sitä odottaessa menen kuilottamaan tuonne välipalapöydän ääreen. Hyväkkäät syövät hyvällä ruokahalulla vasta uunista tullutta patonkia oikealla voilla kaakaon kera. Minä syön seuraavan kerran illalla, silloin joko taas kerran kasvissosekeittoa tai sitten vaihteeksi kasvissosekeittoa.