Juhlapäivät, varsinkin tällaiset puolipakolliset, ovat aina tuntuneet hyvin kankeilta viettää. Tänä vuonna tulin vielä oivaltaneeksi, ettei tilannetta kannata erikseen pahentaa itse hankitulla häpeän ja krapulan sekoituksella. Pelkkä krapula vielä menisi, mutta kun sitä tuli harhailleeksi ympäri kaupunkia ihan turhaan ja laittaneeksi vielä kolme ihan viatonta ja mukavaa ihmistä samaan jamaan pelkän nimisekaannuksen takia, niin auts, kyllä kirvelee. Ja jos jotain kammoan jo etukäteen, niin sitä, että saatan liikaa otettuani laulaa. Ja jos joku tuuppaa vielä mikin naaman eteen niin voe helevetti, tämä puna ei ihan heti poskilta laskekaan. Kuolema tulee, ahistaa.

Mutta muuten oli kyllä oikein hauskaa. Tietysti Sydän, sydän esiintyi metsiensuojelutilaisuudessa puuna, metsureina ja ilmeisesti liito-oravana, ja nähtiin lavalla puunhalailua ja puuhunkahlitseminenkin. Minulla oli siitä ihan hyviä kuviakin, mutta koska uuden helvetinkoneen takia (joka muuten varmasti on lääkefirmojen osakkeita omistavien insinöörien juoni saada ihmiset kuluttamaan lisää psyykenlääkkeitä) minulla on koneellani kaksi kilpailevaa kuvankäsittelyohjelmaa, en oikein tiedä missä ne ovat.

Kotimatkalla taksissa tuli sitten niin lämmin, että pyysin kuskia jättämään minut noin kilometrin päähän kotiovesta ja kävelin lumisateessa kotiin. Teki ihan hyvää. Taksissa muuten soi Bogart Co:n All the best girls (they've got boys), ja sekös tuntui hillittömän hauskalta siinä tilanteessa. Ensimmäistä kertaa eläissäni muuten taksikuski vihjaisi, että voisin hoitaa maksun muutoinkin kuin rahalla. En oikein tiedä mitä ajatella. Eipä ainakaan ollut tuijottava ranskalainen turisti, mutta eipä se silti hirmuisesti mieltä ylentänyt.

Ensi viikonloppuna sitten Turkuun.