Kohtuullisen vähiä vaurioita aiheuttaneen junamatkan jälkeen äitilässä vierailu jatkui sillä, että tyrmistynyt äiti toivoi kielikoruni ryhtyvän märkimään että joutuisin ottamaan sen pois. Pakkasta on yli 20 astetta, niin että minä en pääse ottamaan itseäni pois täältä. Mihinpä minä menisinkään, kun kaikki paikat ovat kiinni, ja muuta surkeaa naukumista. Olisi pitänyt aikoinaan opetella ajamaan sitä autoa, sillä tuolla tönöttäisi yksi. Pelkkä ajeleminen yksin voisi auttaa jaksamaan hieman paremmin, kuin mitä nyt jaksan.

Haluatteko kuulla hauskan jutun? Ei se mitään, kerron sen silti. Olin torstaina vaatekaupassa ja huomioin keski-ikäisen, ranskaa puhuvan pariskunnan. Hetken päästä he huomioivat minut, sillä mies sanoi naiselle että eikös olekin omituisen näköinen nainen, johon nainen vastasi, että no onpa tosiaan - ranskaksi tietysti. Ymmärrän sitä jonkin verran, ja puhunkin muutaman lauseen. Kirjoittaa en sitä osaa ollenkaan, joten siksi saatte repliikit silkalla suomella. Kiukustuin, mutta nielin kiukkuni tyynen enmämitäänranskaaymmärrä -kuoren alle siihen asti, että nainen otti rekistä esiin paidan, jota mittaili arvioivasti katseellaan. "Sehän näyttää hyvältä" huomautin - ranskaksi. Hähä! Vaivaantuivat he.