Anteeksi etten ehtinyt eilen rutista teille. Minun täytyy tehdä teille pieni tunnustus: olin pitämässä hauskaa. Kyy-yllä, vaikka on aamuvuoroviikko ja sukulaisvierailu päällekäin! Tuntuu hieman perverssiltä, mutta naisen on tehtävä, mi naisen tehtävä on. Hauskanpitokumppaniksi valitsin oman aviomieheni, ja voin sanoa, että kyllä tässä sittenkin yhdessä pysytään. Tämä taitaa kyllä olla jo niin mones kerta, että osa lukijoista ei varmaan edes tiennyt, että taas keikuttiin reunalla.

Hauskaa riitti elokuvan, popcornien ja t-paitaostosten muodossa. Hankin myös lisää piilolinssejä, ja linssimyyjä muistutti niin paljon roolihahmoa mistä tahansa suomalaisesta sketsisarjasta, että täytyi ihan tehdä työtä itsehillinnän eteen. Itseasiassa oli hauskaa siihen asti että päästiin kotiin ja ruvettiin katsomaan Lostia, ja samalla minä värjäsin tukkaani sellaisella houkuttelevan näköisellä shokkiväripurtilolla. Värjäsin samalla käteni niin violetiksi, että silmäni olivat nyrjähtää. Ei ole tästä maailmasta sellainen väri. Olisi se saanut tukkaankin sellaisenaan siirtyä, mutta ei, ei tietenkään. Itseasiassa olisin kyllä hiusten väriin ihan tyytyväinen, mutta tämä päänahka! Ohjeessa lukikin ettei väriä saa laittaa 1/4 tuumaa lähemmäksi päänahkaa, mutta sepä se suurinpiirtein hiusteni pituus näin kuukauden nahasta kasvattamisen jälkeen onkin. Hmph.

No mutta, mies lähti yhdessä kera sukulaisten katsomaan nähtävyyksiä, joten olen yksin kotona. En kyllä tuhlaa enempää aikaani teille lörpöttelyyn, niin mukavaa kuin se onkin, vaan lyyhistyn tuonne sängylle. Nukkuminen, tuo syntinen paheeni, jota harrastan yksin ollessani. Kuinka olisinkaan voinut arvata viettäväni vielä joskus näin turmiollista elämää!