Reilu viikko sitten vaatekaupassa läpikäyty pikkuinen episodi minun ja ranskalaispariskunnan välillä jäi askarruttamaan. Ei oikeastaan itse episodi, kerrankos sitä itsekin on ulkomailla puhunut suomeksi jotain noloa kuuloetäisyydellä olevasta tyypistä, joka tottakai on itsekin suomentaitoinen. Tai no, itselle ulkomaanmatkojen edelleen puuttuessa ekotietoisesta elämyslistaltani ei ole niin käynyt, mutta kaikki varmasti tietävät useita, joille on. Askarruttamaan jäi sen liki anonyymiksi jättäytyneen lukijan kommentti, jonka mielestä minä kasvolävistyksen ja irokeesin takia haluan, että minua tuijotetaan (vaikka itseasiassa irokeesini jäi syksyn kanssa taakse ja lävistys on suussa). Jutussahan olikin kyse siitä, että toisista puhuminen varsinkin päin naamaa on äärimmäisen epäkohteliasta, ja että jos sattuu sellainen herkullinen tilanne että toinen vastoin oletusta ymmärtääkin kaiken, syntyy ristiriitaisesta tilanteesta huumoriksi kutsuttua hauskaa huttua.

Jäin kovasti miettimään väitettyä haluani olla huomion kohteena. Jonkin verran kehityspsykologiaa lueskelleena tiedän, että ilman toisten ihmisten huomiota ihminen murtuu ja kuolee, joten tietynlaisen halun tulla huomatuksi omaa oikeastaan jokainen, joten siinä ei niin ollen ole mitään epäselvää. Oletan että kommentaattori oletti minun haluavan olla mainittujen seikkojen takia nimenomaan paheksunnan kohteena käyttäessään rinnastuksessa esimerkkinä "vanhempia jotka antavat lapsilleen erikoisen tai vaikeasti äännettävän nimen ja sitten itkevät, kun kukaan ei osaa kirjoittaa/ääntää sitä, ja kaikki kyselevät, miksi lapsella on niin erikoinen nimi...". Olenko siis omaa tyhmyyttäni ajautunut näyttämään oudolta ja on oikeutettua, että saan siitä kärsiä? Tässä kommentaattori tekee siis oletuksen, että keesi ja lävistys ovat kummallisia ja paheksunnan arvoisia (vaikka minulla ei siis niitä ollut). Tästäpä sitten haluaisinkin sanoa muutaman sanasen.

En ihan tarkkaan ole vielä saanut selvitettyä itselleni, miksi halusin lävistyksen, paikastahan olin viimeiseen saakka epävarma. Päädyin sitten kuitenkin tähän joka ei näy, ellen itse halua. En koe tunteneeni minkäänlaista ryhmäpainetta, vaikka tunnenkin useita ihmisiä, joilla lävistyksiä on, sekä kasvoissa, kielessä että muuallakin kehossaan. Lävistykseni on kuitenkin sekä minun että lähipiirini mielestä erittäin kaunis ja minulle sopiva - samoin kuin entinen hiustyylini. Itseasiassa taidankin nyt tulla siihen tulokseen, ettei kaikkeen tarvitsekaan olla syvempää syytä. Saa haluta jotain pelkän kauneudenkin tähden.

Keesin ajalemisessa koinkin sitten voimakkaampaa pakon tuntua. En ollenkaan pitänyt ulkonäöstäni hiuksellisena tilanteessa, jossa minulla ei ollut varaa edes kotivärjäykseen, saatika sitten säännöllisiin kampaajakäynteihin. Vanhempiani lukuunottamatta kaikki kehuivat uusia hiuksiani ja tekivät kanssani saman huomion siitä, että olin enemmän oman itseni näköinen kuin normaalissa naistentukassa. Jossain kympin mentyä rikki lopetin ventovierailta tipahtaneiden kehujen laskemisenkin.

Näiden argumenttien jälkeen voinen tehdä oletuksen, ettei kommentoija taida olla ihan pääkaupunkiseudulta, sillä jos olisi, olisivat hänelle kasvolävistykset ja erikoisemmat hiustyylitkin hieman ymmärrettävämpiä asioita. Niissä piireissä joissa minä vapaa-aikaani vietän ne myös auttavat sulautumaan joukkoon, eli toimivatkin täysin kommentoijan olettaman vastaisesti.

 Täytyy kyllä tunnustaa, että itsekin tulen toisinaan pyöritelleeksi silmiäni paksusti pakkeloiduille jakkupukutädeille ja tuulipukupariskunnille, sillä he ovat tyyleineen varsin etäällä omaksi ja hyväksi kokemastani tyylistä. Mutta minutpa onkin sen verran hyvin kasvatettu, etten hämmästelisi sitä heidän edessään.