Jotenkin sitä ajatteli, että voisi seitsemän päivän työputken päälle nukkua aamulla pitkään, levätä ja sellaista muuta höpönpöpöä ja turhaa höttöhaaveilua. Eihän se niin mene. Koska mies "kokousti" eilen niin pitkään että olin ehtinyt mennä jo nukkumaan ennen hänen lupaamaansa aikaista kotiintuloa, jäi se suunniteltu yhteinen iltakin hyvän elokuvan parissa jäädä. Ehti se elokuvakin nimittäin loppua. Aamulla haisi lakanoissa punaviini, eikä takuulla minun takiani. Aamulla oli noustava ensimmäisenä ja ruvettava raivaamaan viikon verran kypsynyttä huushollia.

Nyt olen sitten ehtinyt jo käyttää lapset kaupoissa ja ostanut ja raahannut kotiin kolme säkillistä ruokaa, jääkaapissa ei nimittäin aamulla ollut muuta kuin valo ja pilaantunutta jugurttia. Juna-asemalla kulkuneuvoa odotellessa kolme kymmenen kieppeillä olevaa poikaa hyppelehti kiskojen yli, ja aikoessaan palata takaisin samaa reittiä mylväisin heille niin kovaa, että lähellä seisovien ihmisten läpi värähti säpsähdysaalto. Pojat häipyivät rappusia pitkin. Minuutin päästä aseman ohi ajoi pikajuna, enkä jaksa ymmärtää miksi kukaan muu ei puuttunut ollenkaan. Kerroinko jo siitä, kun narautin junassa selkäni takana istuneet alle 16-vuotiaan lipun ostaneet, olutpullon korkanneet pojat konnarille? No, narautin. Olenpas joko sosiaalisen vastuuntunnon kehittänyt kypsä ihminen, tai sitten vaihtoehtoisesti keski-ikäinen kyylä. Syntymäpäivä kyllä lähestyy ikävästi.