Nyt on siis kyllä ihan pakko lainata Elma-tätiä: "oijoijoi, voivoivoi, aijaihitsipentelekääk."

Jos ette sitä etukäteen tienneet, niin voin kertoa teille elämäni olevan tällä hetkellä syvyyden puolesta luokkaa Kiina. Tänään olisi ihanassa ihanassa Tampereen kaupungissa soittanut bändi nimeltä At the End, jonka tuotantoa voi kuunnella ainakin täällä. Jos asiat olisivat nyt onnellisemmalla tolalla, istuisin nyt olusella mukavien ihmisten kanssa, röksöttelisin häpeämättä ja tuntisin liian stressin ja ahdistuksen liukenevan yltäni huis vain, hymyilisin ja nauraisin enemmän kuin viikkoihin ja jaksaisin sitten taas tätä mustaa arkea.

Vaan ei. Jos ei kuopus olisi sairastunut niin en olisi kuitenkaan saanut kyytiä ja viimeisen niitin hauskan arkulle iski huomiselle tarjotut ylityöt, jotka kilttinä suurpeheen elättäjänä otin kiittäen vastaan. Viimeisen neljän viikon aikana minulla on ollut neljä yksittäistä vapaapäivää.

Tämä taitaa olla tämä elämän perusparadoksi. Jos on aikaa tehdä mukavia ja kivoja asioita, ei ole rahaa. Jos taas on rahaa, niin ei varmasti ole aikaa. Saako sanoa plääh ja ruveta itkemään?