Huomenna aamulla saan käsiini pyytämäni palkkatodistuksen, ja sitten asumistuen välitarkastushakemus liitteineen onkin valmis. Näin pitkä väliaika Kelaan ei ole liennyttänyt pelkoani ollenkaan, vaan edelleenkin sormet puutuvat, kurkku kiristyy ja itku pistelee silmien takana joutuessani käsittelemään hakemuksia, kaavakkeita ja kidutussopimuksia. Enkä tuota taida suuremmasti edes liioitella. Vaikka palkkani suuruus ilmoitettiin sinne heti, kun ryhdyin täysipäiväiseksi työntekijäksi (jolloin Kela NOSTI asumistukea periäkseen sen hupsista heijaa pian takaisin, korkojen kera tottakai), pelkään, että asiassa kuitenkin on jokin sählinki ja joudumme taas pulittamaan pitkiä, pitkiä pennosiamme. Niin on käynyt aivan liian usein.

Joskus toivoisin olevani sellainen superihminen, joka oikeasti selviytyisi tästä elämästä ilman apua. Tänään laitoin hienomman aamupalan lapsille koska heillä oli serkkuja yökylässä, pesin kaksi koneellista pyykkiä ja ripustin ne kuivumaan viikattuani kaksi telineellistä pois, silitin noin puolitoista koneellista, tyhjensin ja täytin tiskikoneen, imuroin nopeasti pahimmat paikat, ulkoilutin lapsia tunnin verran ja laitoin ruokaa ja hain postin, ja vasta sitten, kellon ollessa 13.30, lähdin töihin sutaistuani äkkiä vähän ripsiväriä silmiin. Töistä palattuani hoidin vielä vähän miestäkin, että jaksaa hänkin taas reippaammalla mielellä.
Koska palkan lisäksi maksettavaa kannustelisää ollaan pienentämässä rajusti, minun pitäisi laskujeni mukaan jättää tammikuusta lähtien työpäivän aikana molemmat tauot pitämättä, että saisin tienattua saman verran kuin nyt. Enkä siis nytkään tienaa niin paljoa, että selviäisimme ilman asumistukea. Huhtikuinen lasten hoitoonlaittaminen ja parin tunnin päivittäinen hoitomatka vastaan autonosto johon ei todellakaan olisi varaa, kummittelee myös mielessä. Ylitöitä on tarjolla, ja tottakai minä, pienipalkkainen viiden hengen elättäjä, otan ne ahnaasti vastaan. Pelkään vain, että kohta tulee vastaan raja, jota ei olisi hyväksi ylittää. Nytkään en selviäisi ilman pikkuruisia ystäviäni, kofeiinitabletteja.

Ja sitten vielä joku paksu porsas vaatii, että suomalaisten tulisi tehdä tunnin verran enemmän töitä päivässä tällä samalla palkalla. Nyt olen niin lähellä silkkaa kiroilemista, että lopetanpa kirjoittamisen tähän.