Pahoittelen, joudutte nyt hetkisen verran lukemaan päiväkirjablogia.

Uskomattoman tökerö viikonloppu kääntyi tänään uskomattoman tökeröksi viikon aluksi. Töihin oli ihan kiva palata 1,5 viikon sairasloman jälkeen, mutta ennen töiden aloittamista silminnähden vaivaantunut työkaveri kertoi muiden valinneen hänet kertomaan, etteivät muut samassa porukassa henganneet halua minun enää menevän lähelle heitä, koska olen niin ärsyttävä.






Niin. Itseasiassa se tuntui yllättävän kevyeltä, mutta ei nyt kivalta kuitenkaan. En minäkään niistä kahdesta nuoresta miehestä koskaan pitänyt, eikä tässä nyt ole yhtään ketun happamia. Ehdin kuitenkin hetkisen töitä tehdessäni velloa sellaisessa keskivetelässä itsesäälin suossa, koska suurinpiirtein samoihin aikoihin sekä mieheni että työkaverini päättävät tylysti ilmoittaa, etten ole toivottua seuraa. Kun sitten farkkuni ratkesivat haaroista, tulin täysin vakuuttuneeksi jonkin korkeamman voiman olemassaolosta. Mikä kierointa, tällä korkeammalla olennolla on loistava tilannekomiikan taju! Tänään nimittäin posti toi Kelalta kirjeen, jossa joulukuussa jätetyn asumistuen vuositarkastukseen vaaditaan liitteeksi kaikki palkkakuittini huhtikuusta lähtien, vaikka siis välitarkastushakemus tehtiin heti kesäkuussa, kun palkkani nousi työn kokoaikaistumisen takia. Jihuu! Tässä vaiheessa elämää en kyllä mielelläni leikistä luopuisi, nyt on pakko saada elää ja kokea mitä kaikkea muuta pikkukiusaa minun kohdalleni on varattuna.

Kaiken nyt tapahtuneen johdosta haluan nyt tässä säkkiä päälle pukiessani ja tuhkaa päälle ripotellessani pahoitella tapaamistani kaikille niille kurjille, jotka ovat joutuneet sen kestämään. Olen todella pahoillani kaikesta.