Onneksi tämän supertyhmästi alkaneen viikonlopun jatko on ollut ihan yhtä tyhmä kuin sen alkukin. Ihminen nimittäin kaipaa pysyvyyttä ja jatkuvuutta.

Raskaan kylpyläreissun päätteeksi huomasin unohtaneeni taas uimapuvut suihkutilan lokeroon. Edelliset mies lupasi noutaa, ja ovat varmaan edelleenkin siinä uimahallissa, johon jäivät. Nämä uudet haluaisin takaisin, ja niinpä huomenna on edessä työpäivän jälkeen rattoisasti yli tunnin bussissa istuminen tunnin odotuksella katkaistuna. Todennäköisesti joudun ottamaan vielä lapsetkin mukaan. Onneksi yksi lapsista parantui matkapahoinvoinnista, mutta ei hätää, toisen huomattiin tänään sairastuneen siihen. Kai te muuten tiedätte että sille bussipysäkillekin on yli kilometri? Tiesittekö muuten, että vaadittuani seitsemän yhteisen vuoden jälkeen mieheltäni panostusta rakkauselämäämme hän pyysi minua menemään mieluummin vieraisiin? Niinpä. Kun ehtisikin.