Minen jaksa. Tähän voisin kirjoittaa piiiitkän piiiiiitkän sepustuksen työasioistani, mutta koska ne ovat ulkopuoliselle suurinpiirtein yhtä kiinnostavia kuin napanöyhdän sävyerot erikuituisten paitojen käytön jälkeen, en vaivaudu. Täytynee yrittää säilyttää jotain tasoa tässä kirjoittelussa. (Itseasiassa olen tehnytkin tutkimusta tuosta napanöyhdästä, ja voisin siitä kirjoittaakin joskus, sillä se on huomattavasti kiintoisampi asia kuin useimmat olettavatkaan!) Työasiat tiivistettynä ovat tässä
  • palkka tippuu 200-500 euroa
  • työntekijät sanovat 'eijjooreiluu!'
  • liitto sanoo voi voi
  • luottamusmies sanoo voi voi
  • työntekijät sanovat luottamusmiehelle 'epäluottamuslause'
  • luottamusmies sanoo taas voi voi
  • liitto sanoo voi voi
  • työntekijät tekevät työtä niin vähän, että koko lafka liki seisoo
  • esimiehet sanovat 'varoitus' 'varoitus' ja 'potkut'
  • liitto edelleen sanoo voi voi
En ole hirveän hämmästynyt että tämä minun kohdallani 300 euron palkanalennus tapahtuu juuri sinä kvartaalina kun lasten kotihoidontuki loppuu (se on miinusta sellaiset 400 euroa) ja lapset joutuvat astumaan laitokseen (se tarkoittaa noin 200 euron päivähoitomaksuja). Eli minä, matalapalkka-alalla raatava kolmen lapsen äiti tulen jatkossa elättämään tätä sakkia 900 euroa pienemmällä rahamäärällä kuussa. Johan tässä ehtikin tottua tuoremehuihin, uusiin ja istuviin vaatteisiin, vaihtelevaan ruokavalioon, pienimuotoiseen matkusteluun ja muuhun yleiseen pikkurentouteen, joka ei kuulu köyhälle.

Nyt kun vielä Kela ilmoittaisi jotain kammottavaa siitä edelleen vetämässä olevasta asumistuen vuositarkastuksesta, niin olisin valmis tekemään jotain synkeää.