Minun piti olla blogaustauolla, joten pahoittelen, etten olekaan. Minun tekisi myös mieleni kysyä saanko laittaa teille hulvattoman hauskan alatyylisen linkin, mutta koska aion sen tehdä joka tapauksessa, en viitsi tällä kertaa vaivautua. Pitäisikö minun pahoitella sitä? Ehkä, ehkä ei. Harkitsen sitä kun suunnattomalta ahdistukseltani kykenen, täällä on nimittäin kylässä ihmisiä, joiden jälkeläinen minun mieheni on. Ihme kyllä. Omenat ja kauas putoamiset ja sen sellaiset. Ainoa hauskuus tässä oli se, etten tiennyt että niiden pikkuinen pörrökoirakin on täällä, ja siispä olin töistä tullessa ja hikisiä vaatteita pois riipiessä saada vanhanaikaisen sydänkohtauksen pehmolelun lähdettyä vaeltamaan lattian poikki ihan oma-aloitteisesti. Sitten piti vähän härnätä lapsia ja kysyin, ovatko he ulkoa löytäneet tuon pienen karitsan. Kuopus vastasi vakavana että kyseessä on koira, eikä se ole meidän, koska me emme tarvitse sellaista. Hmm.

Ai niin, taisin luvat teille alatyylisen mutta hauskan linkin. Sen saatte: Saapa nähdä milloin stokkannoutajat rupeavat kyselemään, joko Suomestakin saisi Persettä.

[Edit klo 19.39: Terve, halusin vain kertoa että minä vihaan kartonkitipuja, mutta en yhtä paljon kuin kartonkitonttuja tai kartonkikurpitsoita, ja minä vihaan myös sitä että ripustellaan ihmisten seinille yhtä sun toista ilman lupaa ja ilman mitään aietta siivota jälkiään. Minä vihaan myös sitä että lapsille esitetään vaateita joita he eivät mitenkään voi täyttää tyyliin "Tulethan meille sitten yöksi" kun ei se lapsi vittu tule, ja kyllä henkilö sen itsekin tietää, muttei osaa tuoda paheksuntaa sitä asiaa kohtaan mitenkään muuten kuin käyttämällä viatonta lasta oman nillityksensä välikappaleena. Saako sanoa saatana? Saatana.]