Olin puolitosissani pyöritellyt mielessäni ajatusta kirjan kirjoittamisesta. Kirja kertoisi äärimmäisessä köyhyydessä elävästä fiksusta yksinhuoltajaäidistä, joka yllättäen tapaa rikkaan ja kivan miehen joka hullaantuu naiseen niin, että vaikka nainen yrittää ylpeästi laittaa vastaan, heistä tulee kuitenkin lopussa pari ja nainen saa joka päivä tuoremehua juodakseen. Sitten tulin lainanneeksi kirjastosta Katarina Mazettin kirjan Tarzanin tunteet, ja joudun huokaisten toteamaan, että myöhässä olen. Kirjan sävykin oli juuri niin kepeän humoristinen, mitä minä olin ajatellut.

Nyt ei maksa vaivaa edes kirjoittaa itseäni yli 70 neliön asuntoon jossa olisi eteinen ja kaappitilaa ja pihalla auto, jolla pääsisi uimahalliin viidessä minuutissa neljänkymmenen sijaan tai jolla voisi hakea lapset kymmenessä kuudenkymmenen sijaan, ja jonka olohuone olisi varustettu laitteilla joilla voisi seurata televisiolähetyksiä kesän jälkeenkin, puhumattakaan sitten videovuokraamoitten tarjoomuksista.