Yritin illalla pitkään saada unta, mutta makasin vain hereillä pohtien elämääni, joka on sellainen virhe, jota ei koskaan ikinä pitäisi tehdä. Toivoin pystyväni jotenkin olemaan kaikkien tehtävieni mittainen, mutta kun tavallinenkin arki tuntuu olevan selviytymistä, en tajunnut miten selviäisin. Nousin lopulta sängystä. 

Yrittäessäni laskea hanasta vesilasillista tajusin että tiskipöytä oli kummallisen matalalla. Hätkähdin huomatessani yltäväni aivan hyvin ylimmillekin kaapeille, ja rypistin otsaani huomatessani millainen pölykerros siellä olikaan. Samantien pääni kolahti kattoon, ja henkeäni pidätellen taivutin pääni kumaraan. Olkapääni ja selkäni painautuivat tiiviisti kattoa varten, ja tunsin kipua kun alushousujen vyötärönauha ratkesi pehmeästi rapsahtaen, topinriekaleita leijaili jalkojani pitkin lattialle. Katon rosoinen pinta pureutui kipeästi selkäni ihoon, ja minun oli pakko hengittää sisään ja yrittää suoristautua. Katto antoi rusahdellen periksi, ja sementtipölyä aivastellessani kuulin kirkumista, kun talo romahti kohdaltani ja nurmikolle putoili naapureita, sohvia ja televisioita.

Yritin olla liikkumatta etten aiheuttaisi enempää tuhoja, mutta tunnuin kasvavan edelleen, ja päätäni huimasi kun tajusin näkeväni puiden latvojen yli. Häpesin aiheuttamaani sekasortoa ja kaikkien nähtävillä olevaa alastonta, pehmeää vartaloani, jota alkukesän lämpimät tuulet hyväilivät kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään outoa. Alhaalla talo alkoi käydä pieneksi jalkojeni ympärillä, ja jouduin rinnat raskaina heilahdellen astumaan läheiselle niitylle, etten olisi satuttanut jalkojani enempää. Yritin piilottautua kyykistymällä puiden suojaan, mutta muistin alastomuuteni ja nousin taas kainosti seisomaan.

En enää nähnyt ihmisiä, he olivat liian pieniä. Maanpinta muuttui yhtenäisen vihreäksi, jota tiet vain vaivoin pystyivät ratkomaan. Luulin mehiläisen pistävän minua lantioon, mutta pyyhkäistessäni sitä kädellä se näyttikin olevan lentokone, jonka reitille olin ilmeisesti vahingossa asettautunut. Olin hirvittävän pahoillani, enkä käsittänyt, miten ikinä voisin korvata aiheuttamani tuhon. Katselin suruissani alaspäin, mutta näin vain pilvikerroksen polvissani. Koska alhaalla ei ollut enää mitään nähtävää, käänsin katseeni ylös. Siellä tähdet näkyivät kirkaampina kuin koskaan.