Jos ette juuri nyt yhtään jaksa lukea mitään väsynyttä ja valjua, niin on ehkä aika vaihtaa seuraavaan blogiin. Siitä vain, ihan rauhassa, en minä pahastu.

No, jos ei sinulla parempaakaan tekemistä ole, niin voisin kertoa sinulle työpaikkani kuulumisia. Kuten täällä jo aiemmin olen kertonut, kaksi nuorehkoa mieshenkilöä pyysivät välittäjähenkilön kautta minua pysymään poissa heidän seurastaan. Vaihdoin siis kiltisti tupakkarinkiä, vaikka sinne sittemmin Nightwish-faneiksi ristittyjen ihmisten seuraan jäivät myös ne neljä, jotka minusta olivat oikeasti hauskoja ja mielenkiintoisia ihmisiä. Heidän kanssaan olen jutellut satunnaisesti. Tammikuussa seuraani lyöttäytyivät toisesta toimipisteestä saapuneet Tarzan ja kaverinsa Kapteeni Amerikka. Pian kävi ilmi, että Tarzan oli kiinnostunut minusta "silleen", ja ai että se imarteli tätä rumatukkaista kymmentä ylikiloa, silmälaseja ja kolmen lapsen venyttämää vatsanahkaa kantavaa duunaria!

Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Tarzan ryhtyi hiljakkoin seurustelemaan, eikä nykyään enää katso minua, siis ollenkaan silmillänsä, ei "silleen", saatika sitten puhuisi minulle. Luonnollisestikaan en halua väkisin tunkea hänen silmiinsä. Kapteeni Amerikka on ymmällään eikä oikein tiedä kumman kanssa taukonsa viettäisi, joten olen sitten ruvennut pitämään taukoni satunnaisiin aikoihin ettei Kapteeni Amerikka -parka joudu hankalaan tilanteeseen. Surullisinta tässä on se, että olisin halunnut käydä syömässä heidän kanssaan samaan aikaan koska milloinkaan muulloin en näe aiemmin mainitsemaani He-Mania! Yritinkin sitä jonkin aikaa, mutta Tarzan teki käytöksellään hyvin selväksi etten ole enää toivottua seuraa. En ikinä kehtaisi ehdottaa He-Manille että kävisimme yhdessä eri aikaan syömässä, sillä hän on heidän kaverinsa, enkä minä koe omaavani oikeutta rikkoa miesten muutoinkin niin hauraita ystävyyssiteitä. Tai siis oikeastaan, lyhyesti kuulumiset työmaailmasta kuuluvat näin: Ahistaa.

Tähän loppuun voitte kuvitella sekalaista rutinaa aamuvuoroviikon piinaavuudesta, päiväkodissa ramppaamisen tappavasta raskaudesta ja palan painikkeeksi kitinää ranteistani, jotka eivät kestä enää töitä ilman tukisiteitä, jotka kutittavat ja haisevat pahalta. Kiitos ja anteeksi. Minähän varoitin.