"Yleensä kun tulee jotain yllättävää menoa, on sitten tosi kivaa," tuumiskeli työtoverini Spiderman auton ratissa kahdelta aamulla keskiviikon ja torstain välisenä yönä, "eikä tämä kerta ollut poikkeus".

Totta tosiaan: jos kymmentä minuuttia ennen töihin lähtöä saa juhlimaan yllyttävän tekstiviestin ja itse paikan päällä sitten yhä hikisissä työtamineissa saattaa yhteen kaksi vanhaa lukiotuttua jotka eivät ole tavanneet vuosiin (ja samalla tajuaa miten pieni maailma on, sillä kuka olisi uskonut että yksi mukavimmista työkavereistani omaa niinkin vahvan Sydän, sydän -yhteyden), pitelee Tuomas Skopaa käsivarsillaan, joraa Ukrainan euroviisua kaksi minuuttia sen jälkeen kun on järkyttyneenä todennut ettei tanssi enää koskaan julkisesti, ostaa kuin itseään varten tehdyn, täydellisesti sopivan, saman päivän aikana painetun t-paidan vaivaisella viidellä eurolla, ja lopulta  hypnoottisen hienon keikan jälkeen omaksikin yllätyksekseen loikkaa.. no, lukekaa Raisalta, minä olen vieläkin niin kummissani etten tiedä olenko häpeissäni vai nolo, vai mikä ihme tämä tunne on (niin, ostakaapa sitten syksyllä ilmestyvää Sydän, sydämen uutukaislevyä, niin minä sitten julkaisen täälläkin kuvan uudesta tatuoinnistani), niin voiko olla olematta muuta kuin hauskaa?

Kaiken kaikkiaan ilta vallatussa talossa oli niin mukava, että päätin hiljaa mielessäni kesälomani aikana tarjoutua taloon siivousavuksi ja ryhtyä muutoinkin auttelemaan siellä. Ja mitä sitten kuulinkaan heti seuraavana aamuna? Talo oli tyhjennetty. Tähän ei voi sano muuta kuin että höh.