Ette te kuitenkaan jaksaisi lukea mitään täysimittaista festariraporttia, joten toteanpa vain, että kivaa oli. Kivaa, mutta samalla raastavan tuskaisa koti-ikävä, pakko myöntää hieman itsellenikin yllätykseksi. No, nyt kotoelo maistuu taas makealta vastaleikatulta nurmelta, eikä enää kulottuneelta, kuolleelta ja pölyiseltä niityltä.

Tää tykkäis.

Ja jos nyt ihan välttämättä haluat niistä festarikokemuksista lukea, niin voinen kertoa että tulin jutelleeksi noin ziljoonan ihmisen kanssa, joka kovaan ääneen ja kärsimättömästi odottelivat että Sydän, sydän soittaisi, useat heistä jo perjantaina, vaikka keikka oli lauantaina. Lämmitti. Festariromanssit jätin suosiolla väliin, paitsi yhden. Rakastuin Lapuaan! Jos töitä järjestyisi, olisin hetvalmis muuttamaan. Toistakin romanssinpoikasta oli ilmassa, kun Von Hertzen Brothers asteli lavalle. Ei olis yhtään paha olla rouva Von Hertzen, ihan se ja sama kenen kanssa, kaikki kelpais mulle. Ei saa olla nirso, niin minulle kotona opetettiin.

Kotimatkan oli tarkoitus hoitua rekalla, junalla tai keltaisessa Nissanissa, jonka kuskille ja matkustajina olleille nuorille miehille keksin menomatkalla näyttää lappua "PROVINSSI?" oman kuskini innostuneesti kihertäessä. Sain vastaukseksi nyökkäyksiä, ja niinpä näytin lapun toista puolta, jonne oli tuhrannut puhelinnumeroni. Takapenkkiläinen, kalju ja lävistetty mies soitti, ja tadaa! oli paluukyyti järjestetty. Loppujen lopuksi tulin kuitenkin kotiin Aseistakieltäytyjäliiton käytössä olleella varsin punkrock-henkisellä pakulla, jossa oli ruhtinaallisesti jalkatilaa ja hyvää seuraa. Etupenkkien kolmeen niskatukeen oli tussilla kirjoitettu HÖLÖMÖ, PÖPI ja DILLE, ja kuski oli vastaavasti taiteillut maalarinteipillä tuulilasin yläpuolelle lisäkojelaudan, jossa luki TURBOBOOST, SÄKYT, HEITTOISTUIN ja MATKUSTAMON KAASUTUS.

Sitä minä tässä vielä odottelen että tämä väsymys menisi ohi. Luoja, että tunnen itseni wanhacxi!