Kuopusta maailma murjoo. Jo junassa matkalla tänne pohojoiseen lapsiraukan käsi nitkahti niin pahasti, että suoraan junasta menimme OYSiin. Neljä tuntia ja viisi ehjiä luita esittänyttä röntgenkuvaa myöhemmin pääsimme lähtemään kotiin ilman minkäänlaista diagnoosia. Onneksi sentään kuopusparan velttona roikkunut käsivarsi immobilisoitiin mitellan avulla. Minkäänlaista särkylääkettä tuskissaan kiemurteleva lapsonen ei suostunut nielemään, joten välittömästi mummulaanpääsyä seurannut yö oli parahdusten ja valitusten aikaa.

Arvatkaa mitä tapahtui heti seuraavana yönä? No, ei sentään mitään niin dramaattista. Sääski vain tuikkaisi saatanallisen imukärsänsä kuopuksen pehmeän, hyvältä tuoksuvan ihon läpi korvan seutuvillla synnyttäen kuitenkin epätavallisen dramaattista jälkeä. Siinä missä keskimmäisen silmä oli lähellä muurautua umpeen viime viikolla, kuopuksen silmä teki sen tänään (kuvasta poiketen hänen ohimollaankin on valtaisa turvotus, joka saa lapsen näyttämään vähän venäläiselta nyrkkeilijältä).

Nyt meidän perheemme pehmoisin ja höpönassuin jäsen näyttää kolariuhrilta. Luulisi että ihmisten ilmoilla liikkuessaan hän saisi osakseen voivottelua ja erityisen hyvää kohtelua, mutta höpön höpön. Sen sijaan minua kohdellaan kuin saastaa. En ole ehtinyt kokea vielä täyttä epäreiluuden tunnetta, sillä olen keskittynyt hössöttämään kuopuksen ympärillä ja katunut sitä etten aio julkaista yhtään kuvaa lapsistani, vaikka menisivät kuinka mielenkiintoisen näköisiksi.