Hei taas pitkästä aikaa, te ihanat nöpöläiset siellä ruudun takana! Kaikenlaista on taas tällä suunnalla tapahtunut, eiköhän tänne jatkossakin tipahtele erittäin maukkaita, tuhdilla sosiaalipornolla maustettuja postauksia. Varsinkin sitten tammikuussa, jolloin omakin nettiyhteys pitäisi olla olemassa. X-mies on tehnyt koneelleen jotain ja se on ihan kumma, ja Y-miehen läppärissä näppäimet ovat vähän turhan lituskaisen tuntuiset sormissa.

Takana on ensimmäiset kunnolliset, pitkän kaavan mukaiset kotibileet vuosiin. En ole tottunut istumajuomiseen, yleensä kun otan, otan seisaallani, tuoppi toisessa kädessä ja nyrkki ilmaa jyskyttäen. Elokuun jälkeen olen ollut äärimmäisen varovainen minkään muun kauin tehtaassa valmistetun standardisoidun juoman  nauttimisessa, ja se kyllä eilen kannatti. Booli oli toki hyvää, en minä sitä, mutta kun ympärillä työkaverit tekivät kukin tahollaan kivuliasta tuttavuutta yllättävissä paikoissa sijaitsevien pikkupöytien ja lasivitriinien kanssa, olin päätökseeni entistä tyytyväisempi. Myöhemmin, baariin siirryttyä, nolasin toki itseni tanssilattialla Y-miehen kanssa. Mahdettiin olla näky, toinen 190-senttinen vyötäröpituista tukkaansa pyörittelevä hevari, toinen gootahtavaan miniasuun pukeutunut punk-rokkari. Eihän siinä vielä mitään, mutta kun se musiikki oli jotain kamalaa diskoa, ja sitä ketkutettiinkin sitten huolellisesti. Ja arvatkaa siis oliko paikka täynnä kollegoita? Oli tietysti. Ne päivät, kun sain nauttia suloisesta anonymiteetistä, lienevät nyt lopullisesti takanapäin. Työpaikan pidetyimmän miehen vamppaaminen varmisti sen.

Onneksi tämän päivän voi viettää mukavasti kotosalla katsellen uuden uutukaista televisiota, joka on ihan mahdottoman kokoinen. Ei se kaupassa niin suurelta näyttänyt! Vielä kun Y-miehen kaapista löytyi tarpeeton dvd-soitin, jolla kuulema on enää pelkkkää käyttöarvoa ja josta ei huolittu minkäänlaista maksua, on tiedossa lokoisa päivä. Kunhan siis jostain saisi ensin lasillisen kokista. Tai kymmenen.