Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Ostin uuteen kotiin kaksi oikeaa sinivalkoista kynttilää, ja tarkoitus oli viettää ilta pelaillen lautapelejä lasten kanssa, joka kuulostaa toki idylliseltä, mutta on harmillisen usein johtanut siihen, että pitelen ojennetulla jalalla erillään kahta säännöistä riitelevää lasta samalla kurottaen pöydän alle keräten sieltä yhden lapsista raivon vallassa sinne viskaamia nappuloita, tyynnytellen samalla sitä kolmatta, joka oikeasti olisi halunnut pelata ja on suruissaan, kun peli varsin ymmärrettävästä syystä päättyi. Arvatkaa miksei meillä ole Afrikan tähteä eikä muita moninappulaisia pelejä?

Sitten minut kuitenkin kutsuttiin lasten kanssa X-miehen luo viettämään iltaa istuen matolla ja katsoen linnanjuhlia, joka kuulosti oikein jeessiltä. Sitten minut kutsuttiin toiseenkin paikkaan lasten kanssa katsomaan linnanjuhlia paljon isommasta tv:stä, sohvalla istuen, autokyydit mukaanluettuna. Oikeastaan se kuulosti vielä jeessimmältä, vaikka yhtenäistä eroperhettä vaalivana, tunnollisena ja hyvänä ihmisenä olisin valinnut ensimmäisen vaihtoehdon. Nyt keskimmäinen kuitenkin oksentaa, joten lennossa hylkäsin kaikki suunnitelmat ja vietän aikaani ainakin yrjöämpäriä huuhdellen. Esikoinen saa ehkä luvan mennä kaverille, jolla on uima-allas. Kuopus saa ehkä olla isällään. Oi lapsiperhearki, sä yrjönlemuinen, luopumista tarkoittava lapsiperhearki!

Äh, ei tämä oikeasti harmita. Juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, mikään ei harmita vaan olotila on kepeä ja suorastaan euforinen. Jos äitini ei olisi löytänyt tätä blogia (terveisiä vaan!) kertoisin, mitä olen tehnyt koko viime yön (kolme kertaa!) nukkumatta välillä silmänräpäystäkään. Ja punastuisin.