Hyvin pian edellisen kirjoituksen jälkeen nousin Y-miehen läppärin äärestä, lampsin autoon ja Y-mies ohjasti meidät lähialueen ainoaan sunnuntaina auki olevaan myymälään, joka tarjosi meille kynttilälamppuja kakkavessaani. Sen ohella muut ostokset, eli graavilohipakkaus, rieskapussi, muutama tumma olut ja kaksi greippimehutölkkiä olivat jäädä viimeisiksi ostoksiksi joko ikinä tai hyvin pitkään aikaan. Viimeiseksi tekstiviestiksi meinasi jäädä pyyntö X-miehelle pukea vähän jo lapsia valmiiksi. Viimeiseksi kuulluksi kappaleeksi meinasi jäädä Sepulturan Roots, bloody roots, ja viimeiseksi nähdyksi asiaksi risteystä ylittäessä vasemmalta sittenkin tuleva auto joka meni niin läheltä, että aivot olettivat sen menneen Y-miehen auton läpi.

Enää ei autossa huudateta musiikkia liian lujalla, enää ei pidetä kädestä tai vaihdeta vaihdetta vasemmalla kädellä, joko minun tai Y-miehen. Ruhjoutumaton miesystävä on kuitenkin sen verran hieno ja kallisarvoinen asia, puhumattakaan tästä omasta vienosta elosta.

Ne lasten nukkumaanmenon jälkeen nautiskellut graavilohileivät maistuivat maailman parhailta. Suosittelen niitä kaikille pahasti säikähtämään päässeille.