Kas tässä näette itsestään ylpeän naisen! Katsokaapa tarkasti, sillä tämä on harvinainen näky! (Älkää liian tarkasti, yllä on kuitenkin vain kotivaatteet.) Tämä nainen nimittäin asensi juuri itselleen netin vaihdettuaan ensin tietokoneeseen sen koneosion. Teki sen muuten melkein oikeasti ihan itse, sai kyllä henkistä apua ja klemmarivinkin nyksältään.

Eli tästä lähtien polkkaankin sitten täältä uuden asuntoni tilavan, mutta hyisen kylmän olohuoneen etunurkasta, josta näen oikealla metalliset kierreportaat, vasemmalla television. Lapset ja sohvat ja muut suuret esineet sijaitsevat epämukavasti takanani, mutta koska tämä beibi tarvitsee puhelinpistokkeen, olen sen valmis sille suomaan siitä ilosta ettei minun enää tarvitse tuhlata minun ja Y-miehen kahdenkeskistä, tuiki harvinaista aikaa teille kirjoittelemiseen. Vaikka enhän minä sitä olisi kertaakaan tehnyt, ellen olisi voinut, halunnut ja kyennyt.

Sen voi eilisestä kertoa, että täydellisen illan jälkeen jäi aikaa ja rahaa myös täydelliseen aamuun, joka sisälsi muun varsin mukavan ohella brunssin ja kirpputoriekskursion. Eilen jo juttelin että Björn Kurténin Musta tiikeri täytyy ihmisen saada omaankin kirjastoon, koska se vaikutti lapsena niin vahvasti, ja sieltähän se löytyi, odotteli kiltisti hyllyssä onnestä pökkyräistä naisihmistä. Kiltisti oli tehty se.

Ettekä te varmaankaan voi uskoa miten mukavaa, miten perin juurin mukavaa on, kun nainen huomaa miesystävänsä osaavan ulkoa Judas Priestiä mittavia pätkiä.