Vietin talviloman viimeisen päivän päättämällä mihin sijoitan lääkekaapin ja nappaskengät hattuhyllyltä. Nappaskengät todella päätyivätkin uuteen paikkaansa, mutta lääkekaappi odottaa että ilkeän pyytää Y-mieheltä poraa lainaan. Miksi avun tarvitsemisen pitää aina olla niin vaikeaa? Ottaa kuuppaan ajatella kuinka paljon aikaa ja energiaa minäkin tuhlaan keräämällä rohkeutta avun tarveksunnan esittämiseen, sen sijaan että kehtaisin suoraan sanoa että kuules hei, käytäpä minua kaupassa, tai viitsisitkö katsoa mihin tämä johto pitää tuikata (arvatkaa onko minulla vieläkään nettiyhteyttä? No ei ole.).

Mutta nyt leikin olevani kohtuullisen vapaa ja iloluontoinen ihminen. Kaupungilla minua ja Y-miestä odottaa ravintola-ateria, elokuva ja keikka. Eikö näillä eväin saa jo oikein mukavasti juhlistettua henkilön vanhenemista? Tieto tilin tyhjyydestä on kyllä kirkkaasti mielessä, mutta hemmetti, älkää nyt viitsikö. Ei tästä tule tapaa.