No, jos jotakuta siellä ei imelän onnelliset blogitekstit sitten muka haittaa, niin paljastanpa teille että takana on ensimmäinen yhteinen risteily. Laiva oli ältsin päheä! Melkein sviitiksi laskettavassa hytissä oli parisänky ja merinäköala, eikä sitä kansoittanut kukaan muu kuin minä ja Y-mies. Jossain vaiheessa yökerhossa tuli kyllä molemmille mieleen että tanssilattiaa olisivat voineet mittailla myös molempien vanhemmat, takana sohvalla olisi hyvin voinut nuhjata Y-miehen 15-vuotias poikaystävänsä kanssa, meidän 10- ja 9- vuotiaamme olisivat voineet kiherrellä nurkassa ja laittaa 7-vuotiaan Y-miehen  tympääntyneen kuopuksen kuljettamaan viestejä naapuripöydän suomenruotsalaisille samanikäisille pojille ja loput, 5- ja 3-vuotiaat ultrasöpöliinit olisivat voineet kierrellä pöytiä kertomassa vitsejä ja kohteliaisuuksia ja ansaita siten humalaisilta eläkeläisiltä karkkirahaa. Sitten kun tuli mieleen mikä se sellainen juhla olisi joka saattaisi molempien perheet yhteen, vaikenimme hihitellen.

Laiva oli muuten lastattu parikymppisillä vimpan päälle laitetuilla kampaajilla, eikä Y-miehen katse edes yrittänyt harhailla. En olisi uskonut, ellen olisi itse nähnyt.

Yritin tosissani vastata tähän Piivin haasteeseen, mutten vaan kyennyt. Sain sen melkein valmiiksi, ja sitten se vain katosi johonkin, ja kyllästyksen pyyhkäistessä ylitseni päätin keskittyä Y-mieheen ja vuokrattuun dvd-hen, joka tuossa pöydän kulmalla kovasti jo odottelee. Eilen katsottiin Emily Rosen riivaaja, ja karjaistuani kauhusta kovemmin kuin koskaan päätin sittenkin olla elokuvamaussani romanttisen komedian kannalla. Ainakin kuukauden.