Koska kuopus saateltiin nelivuotiaaksi pari viikkoa sitten, oli viime viikonloppuna sitten keskimmäisen vuoro. Harvoista hampaista, esiin nousseista poskipäistä ja honteloksi hurahtaneesta varresta johtuen vietimme 6-vuotissyntymäpäiviä. Jos haluatte taas kerran ilmaisen ja hyväksi todetun vinkin, niin ei ehkä kannata yksin urakoida pirskeitä 12:lle lapselle, voipi tulla uupumus.

Sain toki pidettyä nykyisin oranssin pääni pinnalla, mutta koska edellisenä iltana Y-mies yöpyi meillä kahden nuorimman lapsensa kanssa ja tehtävän "On viisi lasta, kaksi rakastunutta aikuista, yksi kerrossänky, yksi leveä parvisänky, sohva ja parisänky. Aseta kaikki nukkumaan huomioiden sisarusten väliset jännitteet ja uusperhekuviot" -ratkaisu oli todella vaikeaa, olivat yöunet jääneet aika köpöisiksi ja olo koko päivän kestäneen siivoamisen, leipomisen, ruoanlaiton, jälkien siivoamisen ja tarkkana olemisen jälkeen oli suunnilleen yhtä reipas kuin moottoritiepitsalla, josta on mahdotonta sanoa mikä se oli ennen pitsoittumistaan. (Selkenikö virke yhdellä lukemalla? Taitaa olla pisimpiä luomuksistani.)

Itse juhlat menivät kieltämättä mukavasti. Kakkua syötiin ja pyydettiin jopa lisää, vaikka en olisi sitä kehdannut aikuisvieraille rumuutensa takia ehkä tarjotakaan. Eräs neljävuotias kävi kakalla, ja pyyhkimähommiin ryhtyessäni aprikoin ääneen mahtaako homma onnistua, kaikilla kun on siihen hommaan oma tyyli. Tehtävän hoidettuani lapsi loikkasi pytyltä ja sanoi kovasti ilahtuneella äänellä, että hyvinhän minä osasin, ja se jos mikä lämmitti! Yksi pieni tyttö pillahti itkuun äitinsä tullessa ja kaivautui minun hameeni helmoihin, joka tuntui minusta kovin sydäntä lepattavan luottavaiselta, omani kun ovat kovin arkoja. Yksi vieraista kinusi isältään luvan jäädä puoleksi tunniksi jatkoajalle, yksi jäi isänsä kanssa pihalle vieä tunniksi ja kolmas laittoi äitinsä kärsimään istahtaessaan lattialle jurnottamaan yli puoleksi tunniksi. Näistä merkeistä päättelin, että vieraillakin taisi olla kivaa.

Aikas kamalaa tässä kuitenkin on se, ettei uupumus viikonlopun jäljiltä hälvennytkään työajan alkaessa. Viimeisen kuukauden ajan olen opetellut töissä uutta vastuullista tehtävää, jossa yhden virheliikkeen tehdessäni tuhoan kovasti materiaa, pahimmassa tapauksessa ihmishenkiä. Keskittyminen väsymyksen musertaessa mielentilaa oli yllättävän vaikeaa, mutta selvisin kuitenkin parilla ärräpäällä. Kollegat vähän säikkyivät, mutta aikuisia ihmisiähän nuo ovat kaikki, eivät ne parista kirosanasta kuole. Vaikka kieltämättä olenkin aika paha suustani, en niin paha kuitenkaan.

Ehkä ihan hyvä että hankkimani X-Filesin ensimmäinen tuotantokausi loppui enkä ehdi pariin päivään hankkimaan toista. Saa välillä vähän nukkuakin.