Apuaapuaapuaapuaapua!

Jotakin kummallista on tapahtunut, ja samalla kun minusta on tullut hyvin onnellinen, elämässäni ei tunnu enää tapahtuvan yhtään mitään kirjoittamisen arvoista. Tietysti voisi kirjoittaa siitä, miten kihelmöivän onnellinen kuopus oli kun kerran kalareissulla kiipesi omin päin jonkin matkan päässä olevaan Y-miehen autoon ja istui niin polleana ja iloisena ratin takana, että näillä emohermotuksilla minä ainakin nauroin niin että vesi tirsui silmistä.
Tai siitä, että Y-mies vei minut kalastuskilpailuihin ja sain kaloja ensimmäistä kertaa eläissäni, särjen, pikku lahnan ja -ahvenen ja jopa ihan valtavan ahvenen, ja niillä pääsinkin sitten naisten sarjassa kolmanneksi, joka oli mielestäni oiva saavutus vaikka ottaisikin huomioon että sarjassa oli vain kolme osanottajaa.

Voisin tietysti myös kirjoittaa siitä että olen päässyt maksapihvien ja sipulin makuun, mutta silloin kyllä kuulisin korvissani äitini ivallisen naurun. Samaa naurua kuulen silloinkin, kun esikoinen mylvii että ruoka on pahaa eikä hän voi sitä syödä, koska siinä on sipulia ja sipuli on kkkkamalaa. Voisin myös mainita, että yhdessä ruoanlaitto kera lasten ja miesystävän on kerrassaan mainiota puuhaa, ja sen ansiosta ruoan itselaittoisuusaste on noussut äärettömän lähelle sataa. Tai siitä, että olen uudistanut muutoinkin syömätapojani ja salaa kymmenen kiloa ylös hiipinyt paino on tullut jo kolme pykälää alaskin.

Ehkä voisin mainita siitäkin, että viime sunnuntaina minulle tarjottiin ensimmäistä kertaa eläissäni jäätelö. Se oli yllättävän mukavaa, ja ymmärrän miksi normaalimiehet sitä mielitietyilleen tekevät. Tai siitä, että tulossa on kesälomareissu johon lähdemme yhdessä koko konkkaronkka, niin Y-miehen lapset kuin nämä omat pikku pupulaisetkin. Lienee tarpeetonta mainita, että reissu hyvinkin saattaa olla ensimmäinen monista.

Mutta enpä tuota oikein kehtoo.

e_ShyRed_Goa_2005.jpg

(c)